YK:n COP15 -luontokokouksessa Montrealissa neuvotellaan 7.–19. joulukuuta valtioiden välisestä luontosopimuksesta ja tavoitteista luontokadon torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden elvyttämiseksi. Yli 330 yritystä 56 maasta eri puolilta maailmaa vetoavat nyt päättäjiin yhteisellä kampanjalla. Tavoitteena on, että tulevassa YK:n luontokokouksessa sovittaisiin, että suurten yritysten ja rahoituslaitosten luontovaikutusten arvioiminen saataisiin pakolliseksi vuoteen 2030 mennessä. Valtioita kehotetaan ottamaan käyttöön kunnianhimoisia tavoitteita luontokadon ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.
”Luonnon tila on hälyttävä, ja valtioiden välistä sekä yritysmaailman yhteistä sitoutumista tarvitaan. Meidän täytyy ymmärtää myymiemme tuotteiden vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle, jotta voimme löytää oikeita työkaluja vaikutusten pienentämiseksi koko arvoketjussa. Selvitämme itse parhaillaan toimintamme luontovaikutuksia tutkijoiden kanssa”, sanoo S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa.
S-ryhmässä luontohaittojen kartoitustyö on aloitettu uraauurtavassa tutkimushankkeessa Jyväskylän yliopiston puitteissa toimivan JYU.Wisdomin kanssa. Tutkijat arvioivat kaupparyhmän luontojalanjäljen eli sen toimintojen haitat luonnon monimuotoisuudelle. Menetelmän kehitystyön rahoittavat yhdessä S-ryhmä ja Sitra. Yhteisen tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää avoimesti julkaistavia menetelmiä ja työkaluja yritysten ja organisaatioiden luontohaittojen arviointiin.
S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa osallistuu joulukuiseen YK:n luontokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa. Vastuullisuusjohtaja Nina Elomaan ajatuksia luontojalanjäljestä ja luontovaikutusten mittaamisen merkityksestä blogissaan s-ryhma.fi:ssä.
Make it Mandatory -kampanjan verkkosivu: Make it mandatory — Business For Nature
#MakeItMandatory #COP15