Kasva muutoksen tekijäksi
- Digitaalisen palvelukehityksen edelläkävijä.
- Ylivoimaisesti tunnetuin ja palkitsevin asiakkuusohjelma.
- Vastuullisuusstrategia, joka perustuu teoille.
- Ilmiöitä, jotka puhuttavat.
Haluatko kasvaa muutoksentekijäksi rooliin, jossa voit vaikuttaa?
S-Trainee on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille tai pian valmistuville suunniteltu valmennusohjelma, joka kasvattaa tulevaisuuden kykyjä S-ryhmän johtopaikoille ja vaativiin asiantuntijatehtäviin. Rakennamme jokaiselle palkkaamallemme traineelle vaiheittain etenevän, henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman oman osaamisen ja kiinnostusten perusteella.
Suomen suurimman yksityisen työnantajan palveluksessa sinulla on mahdollisuus menestyä ammatillisesti sekä vaikuttaa ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Tutustu S-Trainee-valmennettavien tarinoihin alla.
Jos uskallat rohkeasti hypätä mukavuusalueeltasi, haastaa itseäsi eri toimialojen, liiketoimintojen ja työtehtävien parissa sekä haluat kehittyä ja kehittää tuloksia saavuttaen, kuulostat etsimältämme tyypiltä. Kunnianhimon lisäksi edellytämme hakijoilta motivaatiota, määrätietoisuutta ja reilua asennetta työntekoon.
Vastineeksi tarjoamme syvällisen ja laaja-alaisen ymmärryksen S-ryhmän liiketoiminnoista ja omistajiaan palvelevasta osuustoiminnasta, mielenkiintoisia työtehtäviä ja vastuita, kannustavan työkulttuurin sekä loistavat henkilöstöedut.
Tutustu aiempien vuosien S-Trainee-valmennettavien Outin, Samun, Artun, Hannun ja Lindan tarinoihin. Löytyykö sivuiltamme ensi vuonna myös sinun tarinasi?
Rekrytointiprosessi on monivaiheinen ja toteutamme sen yhteistyössä Psycon Oy:n kanssa. Hakemusten läpikäyminen alkaa jo hakuaikana, ja ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan videohaastatteluna. Näiden jälkeen kutsumme osan hakijoista virtuaalisiin ryhmähaastatteluihin, joista valitsemme jälleen joukon hakijoita seuraavaan vaiheeseen eli henkilöarviointiin. Viimeisenä vaiheena ennen lopullisia päätöksiä ovat S-Traineen rekrytoivien yritysten haastattelut. Lisätietoja hakemisesta ja rekrytointiprosessista antaa Psycon Oy rekrytointi@psycon.com.
”Onhan tämä huikea paikka olla duunissa.” Hannu, S-Trainee 2013
S-ryhmä on suomalainen osuustoiminnallinen yritys, jossa vaikutusmahdollisuudet ovat aitoja. Työn merkitys löytyy päivittäisistä asiakaskohtaamisista. Haluamme hurmata asiakkaamme – joka päivä, jokaisessa kohtaamisessa. Puhallamme yhteen hiileen ja uskomme jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. Uudistamme alaa ja haemme nyt joukkoomme kunnianhimoisia osaajia, jotka haluavat kasvaa muutoksen tekijöiksi.
”Työnantajana S-ryhmä on varma, vahva, osaava ja uudistushaluinen. Perinteet ovat vahvat mutta koko ajan kaikessa tekemisessä on se ajatus, että meidän pitää mennä eteenpäin ja pystyä kehittymään asioissa.” Outi, S-Trainee 2016
Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.