Asiantuntijat - S-ryhmä
Asiantuntijat
Työpaikat

Asiantuntijat

Teemme yhdessä paremman paikan elää

Meillä S-ryhmässä työskentelee yli 3000 asiantuntijaa, joista suurin osa, noin 2000, SOK:lla vaativissa liiketoiminnan kehitystehtävissä, IT:n, digikehityksen ja muotoilun parissa, taloushallinnossa, kiinteistö- ja energiatehokkuusalalla, HR:ssä sekä viestinnässä ja markkinoinnissa.

SOK:n asiantuntijat pääsevät todella vaikuttamaan suomalaisten arkeen: muun muassa siihen, miten ja mitä suomalaiset syövät, millaisia hotelli- ja ravintolaelämyksiä tarjoamme ja millaisen tankkauskokemuksen voimme tarjota ABC-asemilla, ja miten tämä kaikki ja moninaiset digitaaliset palvelut toimivat yhdessä toisiaan täydentäen ja tukien.

Olemme olemassa asiakasomistajiemme varten, joiden arkea parannamme lukuisilla digitaalisilla palveluilla. Data on asiakasomistajiemme kruununjalokivi, ja haluamme sen avulla tuottaa heille mahdollisimman sujuvat ja kiinnostavat palvelut. Asiantuntijamme tuovat kassakuitit kännykkään ja herättävät ne henkiin.

Haluamme olla Euroopan paras palvelualan toimija ja työskentelemme aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa. Oli kyse sitten globaalista vastuullisuustyöstä tai hankinnasta, vaikuttaa osa asiantuntijoista hyvin aktiivisesti maailmalla.

Miksi S-ryhmään töihin?

Meillä voidaan tutkitusti hyvin; tutkimme vuosittain henkilöstömme tyytyväisyyttä ja saamme hienoja tuloksia. Olemme Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisön pääkumppaneita, ja olemme sitoutuneet yhteisön seitsemään vastuullisuusperiaatteeseen. Lisäksi henkilöstöetumme ovat Suomen laajimpia.

Lue lisää

SOK HR Anssi Vuohelainen-8934

Bisneksen ytimessä liiketoiminnan kehityksessä

Liiketoimintaketjujemme kehityksessä pääset vaikuttamaan työlläsi suoraan asiakkaidemme kokemukseen ja arkeen. Löytääkö asiakas haluamansa kauramaitopurkin lähikaupastaan? Muistuiko vuosipäivä mieleen, ja onnistuiko hotellin ja ravintolan varaaminen näppärästi? Saatiinko juhannuksen mökkireissun ruoat tilattua matkan varrelle ja onnistuiko samalla sähköauton lataus? Muun muassa näihin asioihin asiantuntijamme vaikuttavat.

SOK HR Anssi Vuohelainen-8716

IT- ja digipalveluita asiakkaillemme ja henkilöstöllemme

Yhä useampi asiakas asioi verkossa, ja digitaaliset palvelut ovat tulleet jäädäkseen. Digitalisoituvassa maailmassa tarvitsemme enenevissä määrin IT- ja digiosaamista. Asiakkaidemme digikokemuksen lisäksi IT-asiantuntijamme vaikuttavat yli 40 000 työntekijämme työntekijäkokemukseen tukemalla ja kehittämällä digitaalisten työvälineiden käyttöä S-ryhmässä.

SOK HR Anssi Vuohelainen-8835

Design-organisaatiomme tuo asiakas- ja ihmisymmärrystä liiketoimintaan

Muotoiluasiantuntijamme varmistavat, että ratkomme asiakkaidemme kannalta kaikkein merkityksellisimpiä ongelmia. Muotoilijat toimivat tiiviisti yhdessä liiketoiminnan kanssa, kehittävät asiakaskeskeisesti ja varmistavat, että koko asiakkaan polku tulee huomioitua. SOK Design on tiivis muotoiluyhteisö, joka kehittää yhdessä muotoilukyvykkyyttä S-ryhmällä ja ratkaisee liiketoiminta-alueiden yli meneviä muotoiluhaasteita yhdessä.

Lue lisää SOK Designin medium-alustalta.

Rakennuttaminen 20190220 Tripla 23

Vastuu yli 2,5 miljoonan neliömetrin rakennuttamisesta, ylläpidosta ja energiatehokkuudesta

Kiinteistöässässä hallitaan suuria kokonaisuuksia, ja pääset näkemään oman työsi vaikuttavuuden säilyttäen samalla pienen työporukan tuen ja innostavuuden. Kiinteistöässässä meillä työskentelee rakennuttamisen, kiinteistöylläpidon ja energiatehokkuuden ammattilaisia, jotka vastaavat kaupoistamme, ravintoloistamme, hotelleistamme ja muista moninaisista kiinteistöistämme.

Lue lisää

SOK HR Anssi Vuohelainen-7968

Rahakirstun vartijoilla huikea mittakaava

SOK:n talouden ja rahoituksen osaajat tukevat liiketoimintojamme tarjoamalla kokonaistaloudellisia palveluratkaisuja. SOK Talouden osaajamme vastaavat S-ryhmän taloustoimintojen kehittämisestä sekä koko S-ryhmän talous- ja palkkahallintopalveluiden tuottamisesta. Mittakaava on valtava, kun varmistetaan mm. yli 40 000 työntekijämme oikeellinen palkanmaksu.

SOK HR Anssi Vuohelainen-8436

Suomen suurin mediatalo

Viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisemme tekevät töitä tunnettujen brändiemme kanssa, vastaavat S-ryhmän strategisesta viestinnästä ja vaikuttamisesta sekä hallinnoivat omia medioitamme, kuten yhtä Suomen arvostetuinta aikakausmedia Yhteishyvää sekä lukuisia eri digialustojamme.

SOK HR Anssi Vuohelainen-7862

Teemme yhdessä paremman paikan elää ja tehdä työtä

Meille #ässäduunissa tarkoittaa sitä, että teemme työtä älyllisesti haastavien ja monimutkaisten asioiden äärellä, samalla inhimillisesti, ihmistä kuunnellen. Meiltä saat työkavereiksi osaavat HR-ammattilaiset, joilta opit varmasti uutta ja joiden matkassa kehityt. SOK Henkilöstötoiminnoissa työskentelee henkilöstösuunnittelun, rekrytoinnin, osaamisen kehittämisen, työsuhdeasioiden, palkitsemisen, työhyvinvoinnin, HR-järjestelmien ja HR-palveluiden asiantuntijat sekä liiketoimintojemme HR Business Partnerit.

13-sok-insta

Ässäduunissa-blogikirjoitukset

Blogeissa S-ryhmän monipuolisissa tehtävissä työskentelevät asiantuntijat kertovat itsestään, työtehtävästään ja ajankohtaisista tekemisistään. Tarjolla on ainutlaatuisia kurkistuksia kaupan ja palvelualojen kulisseihin.

Lue lisää

Tutustu meihin

Hannu

Hannu Tarvainen työskentelee prosessien kehityspäällikkönä SOK:lla. Hänen ensimmäinen askel S-ryhmän urapolulla oli korkeakouluista valmistuneille suunnattu S-Trainee-koulutusohjelma.

Marianne

Digital and CX Development Team Lead Marianne Uimoselle merkityksellisintä työssä on se, että hän pääsee kehittämään palveluita, joita tehdään suoraan asiakkaillemme.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.