Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
Murupolku
aikuinen ja lapsi metsässä retkellä

Hyvä tulee tekemällä

Teemme jatkuvasti töitä paikallisen hyvinvoinnin, kestävän kuluttamisen, ilmaston, ympäristön ja yhdenvertaisuuden eteen yhdessä henkilöstön, kumppaneiden ja asiakasomistajien kanssa.
Kädet heittävät ylävitoset kohti aurinkoa.

Vastuullisuus S‑ryhmässä

Tehtävämme on tuottaa etuja ja palveluita ja siten hyvinvointia omistajillemme − eli asiakkaillemme. Hyvinvointi ei kuitenkaan tarkoita vain taloudellista hyvinvointia. Yhdessä asiakasomistajiemme kanssa teemme parempaa paikkaa elää. Vastuullisuusohjelmamme ulottuu vuoteen 2030.

Vastuullisuusohjelmamme

  • Ostoskärryt, joissa hedelmiä, vihanneksia ja Kotimaista-tuotteita

    Kohti kestävän kuluttamisen uutta normaalia – yhdessä askel kerrallaan

    Kannustamme asiakkaitamme tekemään terveellisiä ja vastuullisia valintoja. Tähtäämme siihen, että vuonna 2030 myymästämme ruoasta vähintään 65 prosenttia on kasvipohjaista ja 80 prosenttia on kotimaassa valmistettua sekä huolehdimme eläinten hyvinvoinnin edistämisestä. Lisäksi edistämme suomalaisten hiilineutraalia liikkumista.
  • Neljä henkeä, joilla kyynerpäät yhdessä ringissä

    Kohti yhdenvertaista maailmaa – eriarvoisuutta poistaen

    Monimuotoinen työyhteisö, hyvin mietitty hankintaketju. Kannamme vastuuta ihmisistä ja huolehdimme siitä, että omia ja kumppaneidemme työntekijöitä kohdellaan reilusti niin meillä kuin maailmalla. S-ryhmä on sitoutunut kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia.
  • Viiksekäs mies seisoo aurinkopaneelipuistossa.

    Ilmasto ja luonnonvarat

    Omat päästöt kuriin, hukkalämpö hyödyksi ja yhteistyötä koko ketjun kanssa. Tunnemme oman toimintamme ja myymiemme tuotteiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset ja toimimme niiden pienentämiseksi yhdessä kumppaneidemme kanssa.
Ilmakuva joesta keskellä havumetsää.

Miten ratkaisemme kestävyyshaasteita yhdessä kumppaneiden kanssa?

Etsimme kumppaneidemme kanssa ratkaisuja kestävyyshaasteisiin. Hyvä tulee tekemällä – yhdessä.
Vaaleanpunaiseen huppariin pukeutunut hymyilevä nainen, joka katsoo päänsä yläpuolella leijailevaa vihreää valokehää.

Tervetuloa Tekosysteemiin

Hait punalaputettuja iltapalaksi ja vähensit samalla hävikkiä. Nappasit heviosastolta sitä, mikä ensimmäisenä osui silmään - ja suosit satokautta. Arkisilla vastuullisuusteoilla on yhdessä suuri vaikutus.