S-ruokakauppa lattiatarrat

Fiksu kauppareissu korona-aikana – suunnittele etukäteen, huomioi turvaväli

Koronavirustilanne on saanut monet pohtimaan, miten arkinen kauppareissu pitäisi nyt hoitaa ja mitä kaupassa pitää muistaa. Ruokaturvallisuuden asiantuntija Sari Ristaniemi kertoo vinkit fiksuun kauppa-asiointiin. Pankkiasiat sekä ruoka- ja apteekkiostokset voi hoitaa myös verkon kautta.

1.4.2020

Suunnittele huolella ja hoida viikon ostokset kerralla

”Tärkeintä olisi nyt suunnitella ruokalistaa pidemmälle ja laatia kauppalista huolellisesti. Hyvän suunnittelun ansiosta voi ostaa kerralla enemmän koko viikon tarpeiksi ja vähentää kauppareissujen määrää. Listan avulla ostokset sujuvat kaupassa nopeammin”, kertoo ruokaturvallisuuden asiantuntija, ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Suunnittelemalla voi myös helpottaa etätyöläisten ja kotikoululaisten arjen ruokahuoltoa, kun ei tarvitse joka päivä miettiä erikseen päivän aterioita.

”Kun ruokalistaa on pohtinut etukäteen, tulee suosittua myös terveellisempiä ja monipuolisempia aterioita ja saa vaihtelua ruokavalioon.”

Oman ostoslistan voi koota S-ruokakauppojen Foodie.fi-palvelussa. Ostoslistaa voi käyttää sekä ruoan verkkokaupan tilauksissa että ottaa mukaan myymälään. Listan voi tulostaa tai lähettää perheenjäsenille ja vaikka naapureille tekstarina tai sähköpostilla.

Viikon ruokalistaa voi suunnitella Yhteishyvän Oma ruokalista-palvelussa ja Yhteishyvä.fi:ssä löytyy myös helppoja ruokalistoja kotitoimistolle. Myös S-ruokakauppojen valmisruokahylly tarjoaa maukkaita ja laadukkaita kotiruokavaihtoehtoja helpottamaan arjen ruokahuoltoa.

Suosi tuttuja lähikauppoja ja muista turvaväli

Kun kauppalista on hyvin suunniteltu, kannattaa suunnata lähikauppaan, jossa on tutut hyllypaikat ja valikoima. S-ruokakauppojen foodie.fi-palvelun mobiilisovelluksesta voi katsoa tuotteiden tarkat hyllypaikat omassa kaupassa.

Kaupassa on edelleen ruuhkaisinta iltapäivisin klo 16 jälkeen. Kauppaan lähtiessä kannattaa suosia tutun myymälän hiljaisempia asiointiaikoja. Osa myymälöistä palvelee ympärivuorokautisesti ja aamuyön tunnit puolenyön ja aamukahdeksan välillä ovat hyvin rauhallista asiointiaikaa.

”Kauppaan ei kannata nyt lähteä koko perheen voimin eikä ottaa perheen pienimpiä apulaisiksi, jos se vain on mahdollista. Entä voiko iäkkäälle läheiselle tai naapurille tilata ruoan verkkokaupasta tai toimittaa ruokakassit kotioven taakse?”, ehdottaa Ristaniemi.

Hedelmiä ja vihanneksia voi myymälässä arvioida omin silmin ja koskettaa vain niihin tuotteisiin, joita aikoo ostaa.

”Metrin turvaväli kannattaa muistaa kauppa-asioinnin kaikissa vaiheissa. Omaa vuoroa tulisi malttaa odottaa niin hedelmävaa’alla, kassalle jonottaessa kuin ostoksia pakatessa. Verkkaisempi kassa-asiointi on tällä hetkellä hyvä juttu ja edellisen asiakkaan kannattaa antaa pakata ostokset kaikessa rauhassa.”

S-ruokakaupoissa asennetaan parhaillaan kovaa vauhtia kassojen läheisyyteen lattiatarroja, jotka muistuttavat oikean etäisyyden säilyttämisestä jonotustilanteessa.

Nyt suositellaan erityisesti kortilla maksamista. Maksukortin lähimaksulla voi maksaa korkeintaan 50 euron ostokset. Kaikissa S-ryhmän ruokakaupoissa voi maksaa myös esimerkiksi MobilePay-sovelluksella vain omaa älypuhelinta käyttämällä. Ottamalla käyttöön sähköisen kuittipalveluun voi luopua kassalla saatavista paperisista kuiteista ja takuukuiteista. Sähköisen kassakuitin voi aktivoida S-mobiilissa ja päivittämällä S-Etukorttinsa myymälän S-Etukorttipäätteellä.

”Kaikista tärkein vinkkini on ehdottomasti se, että kauppaan ei pidä mennä kipeänä, ei edes pienessä nuhassa. Jos kotona on sairastuneita, kannattaa hyödyntää ruoan verkkokauppaa sekä naapureita ja tuttuja kauppa-asiointiin”, Ristaniemi painottaa.

Kotoa käsin onnistuu moni asia: pankki-, ruoka- ja apteekkiasiat verkossa

  • Käytännössä kaikki muut pankkiasiat voi hoitaa verkossa paitsi kokonaan uusien pankkitunnusten avaamisen. S-mobiilissa ja S-Pankin verkkopankissa voi hoitaa raha-asioita vuorokauden ympäri. Esimerkiksi laskujen maksu, rahan siirto, lainan hakeminen, unohtuneen tunnusluvun tai käyttäjätunnuksen uusiminen sekä säästämisen aloittaminen onnistuu S-Pankin verkkopankkitunnuksilla. Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista pankkiasiointiin löydät verkosta osoitteesta www.s-pankki.fi/korona

  • Luo oma ostoslista foodie.fi-palvelussa. Voit tallentaa, tulostaa tai lähettää sen perheenjäsenelle tai naapurille sähköpostilla tai tekstarilla.

  • Ruoan verkkokauppa palvelee osoitteessa www.foodie.fi. Katso lisäksi paikalliset ruoan verkkokauppapalvelut oman alueosuuskauppasi verkkosivuilta. Ruoan verkkokauppa on paikoin ruuhkautunut kovasti kasvaneiden asiakasmäärien vuoksi, mutta vapautuvia aikoja kannattaa seurata aktiivisesti. Verkkokaupassa paiskitaan kovasti töitä, että tilausaikoja saataisiin lisättyä sekä kotiinkuljetuksiin että noutotilauksiin.

  • Osa apteekeista palvelee verkkokaupassa: esimerkiksi S-apteekki toimittaa koko Suomeen www.s-apteekki.fi

Tervetuloa kauppaan


Kuvat: Lari Lappalainen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.