Ravintolakokin vaativa vuorotyö, pikkulapsiarjen olemattomat yöunet, pitkät työmatkat ja tinkimätön suorittajaluonne – tämä yhdistelmä teki Marjo Anttilan rakkaasta työstä raskaan. Uupumus vei hänet uudelle, mieluisalle uralle S-market Kurikan myyjäksi

Kymmenisen vuotta sitten Marjo Anttila oli uuden edessä: Hän oli jäänyt uupumuksen takia sairauslomalle ravintolakokin työstä ja oli aloittamassa työkokeilua kaupan alalla Kurikan S-marketin myyjänä. Hän tunsi taas aitoa työn iloa ja innostusta. Mikä mahdollisuus kokeilla uudenlaista tekemistä ja oppia!

Lämmin vastaanotto S-marketin työyhteisöön sinetöi vuoden sisällä Marjon päätöksen: aiemmin rakas kokin pesti jäi taakse ja hänestä tuli kaupantäti. Alkoi toinen työelämä!

Sitkeä suorittaja

Vuodet 2007–2012 olivat elämässäni aikamoista haipakkaa: Aloitin innolla työt Seinäjoen upouuden Amarillon kokkina, sain esikoispojan Onnin, palasin lyhyeksi ajaksi töihin ja sain toisen pojan, Oliverin. Juhlimme häät ja asetuimme asumaan maalaismaisemiin Kurikkaan mieheni entiseen mummolaan, josta remontoimme unelmiemme kotia.

Päällisin puolin kaikki palaset tuntuivat asettuneen kohdilleen, mutta sisälläni tasapaino alkoi huomaamattani horjua. Ajattelin, että tällaisia ne ruuhkavuodet ovat – välillä valvotaan – ja meillä tavallista useammin esikoisen sairastelujen takia.

Töihin palattuani haastekertoimet kasvoivat. Oli paljon ilta- ja viikonlopputöitä yöyhteen saakka ja siihen 30 kilometrin työmatka päälle. Eteläpohjalaisella ammattiylpeydellä ja jääräpäisyydellä päätin, että periksi ei anneta, vaikka mikä olisi.

Jaksaa, jaksaa, jaksaako?

Alkuvuodesta 2013 huomasin, kuinka muistini alkoi pätkiä töissä. Luin bongilta tilaukset, mutta heti selän käännettyäni en enää muistanutkaan, mitä minun piti kokata.

Sinnittelin, suoritin, enkä suostunut myöntämään itselleni, että jotain oli pielessä. Onneksi vuoropäällikkömme näki tilanteeni paremmin kuin minä itse. Hän alkoi kysellä jaksamisestani ja tilasi minulle työterveydestä ajan.

Kun sain diagnoosin työuupumuksesta, päällimmäisenä oli pettynyt ja epäuskoinen olo. Miksi en jaksanutkaan? Jäin sairauslomalle ja siitä kesälomalle. Tuntui kuin mitään lomaa ei olisi ollutkaan. Siinä vaiheessa myönsin tarvitsevani aikaa toipumiselle.

Pysähtymisen paikka

Jälkikäteen ymmärsin, että unohtelu oli vain yksi oire uupumisestani. Olin jatkuvasti väsynyt, ilo alkoi häipyä tekemisistä ja ärtyisyys tuli tilalle. Töissä tsemppasin, mutta kotona olin aivan puhki.

Voin olla kiitollinen, ettei uupumukseni ehtinyt kehittyä pahemmaksi. Sairauslomalla sain levätä ja pääsin puhumaan psykologin kanssa – se auttoi paljon.

Toipumiseen kuului myös kolmen kuukauden työkokeilujakso. Olin ihmeissäni ja innoissani, kun minulle ehdotettiin työkokeilua Kurikan S-marketissa, parin kilometrin päässä kotoamme. Se tuntui pieneltä lottovoitolta!

Olin tehnyt opiskeluajoista asti koko urani ravintolatyötä, mutta nyt pääsisin kokeilemaan jotain aivan muuta.Työkokeiluajan neljän tunnin päivät tuntuivat juuri sopivalta pehmeältä laskulta takaisin työelämään. Se aika oli ratkaisevaa parantumiselleni.

Tervetuloa myyjäksi

S-marketissa sain superlämpimän vastaanoton. Tuntui, että pääsin tosi nopeasti osaksi porukkaa. On hienoa, kun kaikki tsemppaavat ja kannustavat toisiaan – ja ovat hyvällä tavalla hulluja heittäytyjiä, aitoja tyyppejä.

Työkavereilla oli iso merkitys sille, että markettyö alkoi tuntua yhä enemmän omalta jutultani. Kun työkokeilu oli lopuillaan, minulle tarjottiin jatkoa äitiysvapaan sijaisena.

Seurasi toinenkin onnistunut sijaisuus. Noin vuoden päästä tuli päätöksenteon hetki: palaisinko takaisin kokiksi kuukausipalkalla vai siirtyisinkö S-markettiin osa-aikaisella sopparilla. Päädyin myyjäksi, enkä ole katunut. Raha ei ratkaise kaikkea.

Ryhmätyön rikkaus

Myyjän työssä on sopivassa suhteessa tuttua ja turvallista sekä vaihtelua ja vapautta. Tykkään etenkin työn fyysisyydestä ja kuormien purusta. Kassatyö tuo vuoroihin kivaa vaihtelua.

Eikä työ suinkaan ole mitään yksin puurtamista. Pari vuotta sitten aloimme kokeilla kuormien purkua 3–4 hengen ryhmissä. Aamuvuoroissa laitamme ensin yhdessä kuntoon heviosaston, josta siirrymme liha-einespuolelle ja sieltä maitokuorman purkuun.

Kaikki tekevät töitä omalla tyylillänsä yhteiseen maaliin – ja homma toimii ilman yksilöllistä ylisuorittamistakin. Se on ollut minulle hyvä oppi.

Työssä saa ja pitää olla tarkka ja tykkään, että tuotteet ovat järjestyksessä ja hyvin saatavilla. Kyse on kuitenkin yhteistyöstä, eikä kenenkään tarvitse kantaa yksin vastuuta kaikesta ja ylittää voimavarojaan. Kaikilla saa olla huonojakin päiviä, myös minulla.

Tasapaino löytyi

Viime vuosina olen oppinut sanomaan tarvittaessa ei houkuttelevillekin ehdotuksille. Kun esihenkilöni ehdotti apulaispäällikön valmennusta viime kesänä, mietin pitkään. Äitini oli juuri sairastunut vakavasti, joten päätin siirtää opinto-option myöhemmäksi.

Jo se, että opintomahdollisuutta tarjottiin, tuntui hyvältä. Juuri nyt olen hyvin tyytyväinen elämääni, joka on asettunut tasapainoon. Olen löytänyt paikkani kaupan alalta. Kokin hommia voisin fiilistellä joskus tilapäisessä keikkatyössä.