Vilkkaan kesän yllätys: kesätyöpaikkoja olikin 14 000 – moni jatkaa S-ryhmässä myös syksyllä - S-ryhmä
Työntekijöitä kaivataan etenkin ravintoloissa.

Vilkkaan kesän yllätys: kesätyöpaikkoja olikin 14 000 – moni jatkaa S-ryhmässä myös syksyllä

Epävarmuus koronatilanteen kehittymisestä vaikutti S-ryhmän alkuvuoden suunnitelmiin nuorten ja opiskelijoiden kesätyöllistämiseksi. Alun perin kaupparyhmä tavoitteli kesätyön tarjoamista 12 000 nuorelle, mutta vilkas ja pandemian näkökulmasta vakaa kesä kuitenkin lopulta mahdollisti töiden tarjoamisen kaikkiaan 14 000 kesätyöntekijälle.

20.8.2021

S-ryhmä on Suomen suurimpia kesätyöllistäjiä, ja päättyvä kesäkausi oli COVID-19-koronavirustilanteen vuoksi jo toinen poikkeuksellinen kesätyökesä. Tänä vuonna S-ryhmässä kesätöissä oli noin 14 000 nuorta myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa, liikennemyymälöissä ja Sipoon logistiikkakeskuksessa.

”Koko S-ryhmässä työllistimme kesätyöntekijöitä lopulta vastaavan määrän kuin koronapandemiaa edeltävinä kesinä. Myös Tutustu ja tienaa -nuorten määrä meillä oli lähes pandemiaa edeltävällä tasolla. Joissakin osuuskaupoissa kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden määrä oli jopa selvästi aiempia vuosia suurempi”, iloitsee kehityspäällikkö Minnastina Miettinen SOK:n henkilöstöyksiköstä.

Työntekijäpulaa etenkin ravintoloissa

Vielä alkuvuodesta S-ryhmässä suhtauduttiin varauksella siihen, millainen kesä tulee arvaamattomasti muuttuvan koronatilanteen vuoksi. Työllistämisen näkökulmasta ajanjaksosta muodostui kuitenkin positiivinen yllätys.

”Saatoimme lopulta tarjota kesätöitä laajemmin kuin alun perin kaavailimme. Jo keväällä sovittujen 12 000 kesätyöntekijän lisäksi vielä parituhatta nuorta sai S-ryhmästä työpaikan kesäksi. Tämä oli hieno asia paitsi meille, mutta etenkin lukuisille nuorille, jotka olivat jo luulleet jäävänsä kokonaan ilman kesätyöpaikkaa”, Minnastina sanoo.

Tänäkin kesänä työllistetyistä nuorista satoja jää syksyn koittaessa S-ryhmän palvelukseen kokopäiväisesti tai opintojen ohessa osa-aikaisesti. Monilla alueilla on jatkuvasti pulaa etenkin ravintolatyöntekijöistä, joten kaikki vielä kesänkin jälkeen töihin jäävät nuoret ovat S-ryhmälle tärkeä voimavara myös jatkossa.

Perehdytykseen satsataan

Nokialla sijaitsevassa ABC Kolmenkulmassa on ollut 11 nuorta kesätöissä. Ravintolassa heitä työskenteli kahdeksan ja Salen puolella kolme. Lisäksi Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita oli 20. Liikennemyymäläpäällikkö Kirsi Koivisto sanoo suoraan, että enemmänkin kesätyöntekijöitä olisi tarvittu, mutta talvella tai vielä keväälläkään ei voinut tietää, mihin suuntaan korona menee.

”Otimme kesätyöntekijöitä hieman varovasti, mutta kuitenkin enemmän, kuin viime vuonna. Vaikka tänä vuonna meiltä ovat puuttuneet bussein liikkuvat ryhmämatkailijat ja joukkueet, oli juhannuksen lähestyessä kiire ja siten lisätyövoiman tarve meillä oli jo niin ilmeinen, että pikaisesti rekrytoimme muutaman kesätyöntekijän lisää.”

[object Object]

Pirkanmaan Osuuskaupassa on satsattu vahvasti uusien työntekijöiden – ovat he sitten vakituisia, työelämään tutustujia tai keitä tahansa siltä väliltä – perehdytykseen. Kirsin mielestä tämä päätös näkyy ja tuntuu.

”Kaikki perehdytyksiin käytetty aika ja vaiva on satsaamisen arvoista. Olemme menneet perehdytyksissä hirmu hyvällä fiiliksellä, ja tästä on tullut myös kiittävää palautetta. Kasvatusnäkökulmasta haluan panostaa perehdytykseen siksikin, että monista työelämään tutustuvista nuorista kasvaa mahtavia työhönsä sitoutuneita osaajia.”

Jalkaa oven väliin myös muualle S-ryhmään

Kirsi muistelee jo hieman haikeana väistyvää kesäkautta, sillä tänäkin vuonna kesätyöntekijöiden porukka oli hänen mukaansa aivan huikea. Näinä päivinä selviää, että kuinka moni hänen alaisuudessaan työskennelleistä nuorista jatkaa matkaansa opiskelemaan tai muualle. Tällä tietoa ainakin viisi heistä jää syksyn alettua ABC Kolmenkulmaan.

”Olisin mielelläni ottanut kaikki jatkamaan meille. Monta upeaa työntekijää kuitenkin lähtee opiskelemaan toisille paikkakunnille. Olen heitä suositellut sikäläisille S-ryhmän toimipaikoille. Osan ura S-ryhmän palveluksessa tulee sitä myöten jatkumaan.” ”On tärkeää pitää hyvät tekijät S-ryhmässä, vaikka he sitten siirtyisivätkin osuuskaupasta tai ketjusta toiseen”, Kirsi muistuttaa.


Kuvat: Tuukka Mielonen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.