Viikon ruokaostokset valmiiksi pakattuna - S-ryhmä
Kuvateksti

Viikon ruokaostokset valmiiksi pakattuna

Prisman työntekijät keräävät Sauvonsaaren perheen maidot, tomaatit, leivät, jauhelihat ja jäätelöt vanhempien työpäivän aikana. Kotimatkalla perheen isä kurvaa Prisman noutopisteeseen, maksaa ostokset ja lastaa valmiit ruokakassit takakonttiin.

24.1.2013

Perheen isä Jari Sauvonsaari tekee viikon Prisma-ostokset alle kymmenessä minuutissa. Tilauksen tekemiseen on kulunut äidillä Jarna Lattusella edellisenä iltana vähän pidempään.

– Täytän illalla telkkaria katsellessa Foodiessa ostoslistan lasten mentyä nukkumaan. Tilaamisessakaan ei kauaa nokka tuhise, sillä otan aikaisemman ostoslistan pohjaksi ja lisään tai poistan tarvittavat tuotteet, Jarna Lattunen toteaa.

Kivijalka-Prisman kaikki tuotteet hintoineen löytyvät Foodie-sovelluksesta, ja tuotteiden vertailu ja valitseminen on Lattusen mielestä helppoa.

Pääkaupunkiseudulla asuva perhe on käyttänyt Kauppakassipalvelua sen aukeamisesta eli marraskuun lopusta asti, koska se helpottaa heidän arkensa pyörittämistä. Jari Sauvonsaari empi aluksi pakasteiden ostamista, mutta turhaan.

– Pakasteita sisältävä muovikassi säilytetään pakastimessa ennen noutoa. Tämän helpommaksi ei ruokaostosten tekeminen enää voi tulla, hän miettii.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.