Vegempi vuodenaloitus? Vegetrendi näkyy ruokakauppojen alkuvuoden myynneissä - S-ryhmä
S-market portti

Vegempi vuodenaloitus? Vegetrendi näkyy ruokakauppojen alkuvuoden myynneissä

Alkuvuoden Vegaanihaasteen ja Lihattoman lokakuun tyyppiset kampanjat näkyvät myös ruokakauppojen myyntitilastoissa: esimerkiksi lihankorvikkeiden, kuten nyhtökauran ja härkiksen, myynneissä on havaittavissa selkeä piikki niiden aikana. S-market on mukana Vegaanihaasteessa, joka kannustaa kokeilemaan kasvisruokaa tammikuun ajan.

30.12.2020

Myyntipäällikkö Juha Nieminen S-ryhmän marketkaupasta kertoo, että vegaanisten tuotteiden menekki on viime vuosina kasvanut keskimäärin yli 20 % vuodessa ja yli kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Viime vuonna esimerkiksi kaurapohjaisten ruokajuomien myyntivolyymi kasvoi kolmanneksella, vegaanisten pyöryköiden ja suikaleiden 30 % ja vegaanisten makkaroiden ja nakkien tyyppisten tuotteiden liki 50 %.

”Vegaaniset tuotteet eivät ole ohimenevä muoti-ilmiö, vaan niiden asema on vakiintunut. Viimeisen noin viiden vuoden aikana vegaanisten tuotteiden kysyntä ja tarjonta on ottanut isoja harppauksia eteenpäin ensimmäisistä signaaleista kohti valtavirtaistumista. Tarjontaa on tullut todella paljon”, Nieminen toteaa.

Nieminen kertoo, että vegaanisia tuotteita eivät suinkaan osta ainoastaan vegaanit, vaan suomalaisten ruokavalio on monipuolistunut ja moni etsii esimerkiksi terveellisempiä vaihtoehtoja kasviperäisten tuotteiden joukosta. Vegetrendiä vetävät erityisesti pääkaupunkiseutu sekä muut suuret kaupungit.

”Toivomme, että voimme auttaa asiakkaitamme tekemään fiksuja valintoja ja syömään myös ilmaston kannalta viisaasti. Koska haluamme kannustaa asiakkaitamme kokeilemaan rohkeasti erilaisia tuotteita ja ottamaan niitä osaksi omaa ruokavaliotaan, vegaaniset vaihtoehdot löytyvät myymälöistämme samoista hyllyistä muiden tuotteiden kanssa eikä jaoteltuna omille osastoilleen. Tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja ja tuomme hyviä uusia tuotteita kaikkiin tuoteryhmiin”, Nieminen summaa.

Tammikuussa vietetään kasvisruokaa testaamaan kannustavaa Vegaanihaastetta, jossa myös S-market on mukana tänä vuonna. Kampanjan suosiosta kertoo se, että monien vegaanisten tuotteiden myynneissä on sen aikana havaittavissa selvää kasvua.

"Viime vuosina vegaanisten tuotteiden valikoima on laajentunut räjähdysmäisesti, ja kasvisruoan kokeileminen on helpompaa kuin koskaan. Jokaiselle eläinperäiselle tuotteelle löytyy nykyään useita hyviä kasviperäisiä vaihtoehtoja. Vegaanihaasteen suosio on myös kasvanut vuosi vuodelta ja haasteeseen osallistuukin useita kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain. Kannustamme kaikkia rohkeasti testaamaan uusia kasviproteiineja ja muita kasviperäisiä tuotteita. Vielä ehtii hyvin mukaan myös tammikuun Vegaanihaasteeseen. Mukaan saa ilmoittautua vaikka vain uteliaisuudesta testata uusia reseptejä ja halusta saada uusia ideoita vegekokkailuun. Osallistujille lähetetään tammikuussa päivittäin reseptejä ja vinkkejä. Jokainen toteuttaa haasteen omista lähtökohdista – kokeilunhalu riittää syyksi lähteä mukaan", kannustaa Vegaanihaasteen kampanjavastaava Mia Muhonen

S-marketin suosituimmat vegaaniset tuotteet ja tulevaisuuden hitit

Viime vuoden merkittävimpiä vegaanisia tuoteuutuuksia S-marketeissa olivat Suomalainen Menestysresepti -kisasta ponnahtanut Lapin Marian Villipesto Kerkkä, Fazer Omar-puustit sekä Poutun Muu-sarjan kasvijauhis ja kasvigrillimakkarat.

Suosituimpia vegaanisia valmisruokia S-marketeissa ovat Boltsi-tuoteperheen tuotteet ja Vihis-kasvispiirakka, sekä erilaiset lisäkesalaatit, kuten Kotimaista Kevyt perunasalaatti ja Rainbow Punajuurisalaatti, jotka maistuvat kaikille. Suosittuja ovat myös tofut, joista eniten myydään marinoitua ja kylmäsavustettua. Myydyin vegaaninen annosateria oli viime vuonna Atrian Vegan Pasanda. Ruokapakasteista hittejä ovat etenkin Apetitin Kasvisjauhispizza ja muut Kasvisjauhis-tuotteet sekä Kukkakaaliwingsit.

Myös vegaaniset herkut maistuvat S-marketin asiakkaille. Suosituimmat vegaaniset jäätelöt ovat Choice Toffeetuutti ja Oatlyn vaniljajäätelö. Viime kesän uutuuksista eniten kiinnosti 3 Kaverin Suklaa-pähkinäpuikko. Karkkihyllyn suosikkituotteita ovat Fazerin Tutti Frutti Passion sekä Pandan Lakupala, irtokarkkeja unohtamatta. Uutuuksista suosittuja ovat olleet Rainbow’n vegaaniset luomusuklaalevyt.    

Mikä voisi olla seuraava vegaaninen hitti? Juha Niemisen mukaan tuotekehityksessä kannattaa lähteä liikkeelle maku edellä. Vegaanisille, kaikille maistuville valmisruoille ja välipaloille olisi kysyntää. Myös lihankorvikkeiden puolella on edelleen kysyntää vaihtoehdoille kaikkiin tavallisiin ruoanlaittotilanteisiin.

”Varmasti tulemme näkemään tulevaisuudessa myös sellaisia uutuuksia, joita emme osaa edes arvata. Innolla odotamme, millaisia vegaanisia innovaatioita esimerkiksi tulevalla Suomalainen Menestysresepti -kilpailun kolmannella kaudella nähdään. Aiemminhan sitä kautta ovat ponnistaneet Kerkkäpesto, Boltsi sekä Juureva-levite”, Nieminen pohtii.


Kuvat: Lari Lappalainen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.