Aivan kaikkia ruoka-aineallergioita ei ole otettu erikseen huomioon, mutta ruokalistalta saa hyvin eri raaka-aineet selville, kun lukee ruokalajien selitteen.
– Vaikeasti allergisen ei tarvitse ottaa ravintolaan omia eväitä. Mutta esimerkiksi pähkinäallergikon kannattaa aina varmistaa ravintolan henkilökunnalta, sisältääkö hänen valitsemansa ruoka-annos pähkinää, kertoo markkinointipäällikkö Katri Sedoff SOK Ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.
Ruokalistat palvelevat myös herkimpiä
– Ruokalistoihin Allergia- ja astmaliitto ei ole tuntenut tarvetta lähteä vaikuttamaan, toteaa allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.
Ravintolahenkilökunnan tietotason kontrollointiin tuo haastetta henkilökunnan vilkas liikkuvuus.
Allergia- ja astmaliitto suunnittelee tällä hetkellä koulutusta ravintolahenkilökunnalle. Keskustelut S-ryhmän kanssa ovat käynnissä.
Vuorenmaan mukaan erityisen usein sekoitetaan laktoosi-intoleranssi ja maitoallergia. Toinen usein sekoitettu on keliakia ja vilja-allergia. Näillä on kuitenkin vinha ero.
Laktoosi-intoleranssi on maitosokerin imeytymishäiriö kun taas maitoallerginen kärsii yliherkkyydestä maidon proteiinille. Seuraukset näistä vaivoista ovat hyvinkin erilaiset. Keliakia on viljatuotteiden sisältämän valkuaisaineen, gluteenin aiheuttama pitkäaikainen tulehdus ohutsuolen limakalvossa kun taas vilja-allergia on allergisuutta viljan proteiinille.
Noutopöytä hoituu
– Erikoisruokavaliot on ABC:llä otettu huomioon kuten missä tahansa ravintolassa, kertoo ketjumarkkinointipäällikkö Anneli Strandén SOK ABC-ketjuohjauksesta.
Vitriinituotteiden hintalappuihin on merkitty, onko tuote L = laktoositon, VL = vähälaktoosinen tai G = gluteeniton. Menutauluissa näkyy vastaavat merkinnät annosten perässä. Lisäksi kassoilla ja keittiössä on käytössä tuotetietokortit, joista voidaan kysyttäessä varmistaa jokaisen raaka-aineen tarkka sisältö. Noutopöydästä löytyy vastaavat tiedot kuin muistakin tuotteista.
Strandén muistuttaa, että asiakkaan kannattaa mainita omasta erikoisruokavaliostaan tilauksen yhteydessä tai kassalla ihan vain siksi, että näin voimme kiinnittää erikoisruokavalioon huomiota ruuanvalmistuksessa.
Erittäin allergisen asiakkaan kannattaa kiertää noutopöytä ja pyytää sen sijaan annostelemaan noutopöydän ruoka itselleen erikseen keittiössä. Varovaisuus on fiksua siksi, että noutopöytäasiakkaat ovat saattaneet vaihtaa ottimia ruuasta toiseen ja tämä saattaa koitua herkälle allergikolle isoksi haitaksi.