Laatikoihin tai pusseihin kootaan myymälässä esimerkiksi hieman kolhiintuneita, mutta vielä käyttökelpoisia hedelmiä ja vihanneksia, jotka asiakas voi ostaa edulliseen kilo- tai kappalehintaan. Hinta saattaa vaihdella paikallisesti. Myytävän hevihävikin määrä vaihtelee päivittäin myymäläkohtaisesti.
Tähän mennessä saadut kokemukset hevihävikin myynnistä ovat olleet positiivisia. Hevihävikkituotteet käyvät myymälöissä nopeasti kaupaksi, ja hävikkiä saadaan vähennettyä tehokkaasti. Hevihävikkiä myydään yhdessä S-marketissa keskimäärin 70 kiloa viikossa. S-market-ketjuun kuuluu yli 400 myymälää.
”Hevihävikin ostaminen on helppo tapa tehdä arjen ekoteko ja samalla lisätä kasvisten osuutta omalla lautasellaan. Olemme saaneet asiasta myös paljon toiveilta asiakkailta. Nyt hevihävikkiä myydään kaikissa Suomen S-marketeissa, ja seuraamme, miten tämä otetaan vastaan. Joidenkin osuuskauppojen alueilla hevihävikkiä on jo myynnissä myös Prismoissa tai Saleissa”, sanoo myyntipäällikkö Katarina Vikman S-ryhmän marketkaupasta.
Ensi viikolla vietetään Hävikkiviikkoa
Hävikkiviikko on Kuluttajaliiton koordinoima kampanja, jolla halutaan herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta. Tänä vuonna Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 37 eli 11.–17.9.
S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti hävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä, mikä on linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Vuonna 2022 hävikki oli vähentynyt 19 % lähtötilanteeseen verrattuna. Myyntiin suhteutettu poisheittohävikki S-ryhmän marketkaupassa jäi viime vuonna alle 1,5 %:n.
”Hävikin minimoiminen on meillä jatkuvaa työtä, josta iso osa tapahtuu asiakkailta näkymättömissä, esimerkiksi ennustamalla tarkkaan tuotteiden menekkiä ja tilausmääriä. Hävikkiuhan alle joutuneita tuotteita on punalaputettu myymälöissämme jo yli kymmenen vuoden ajan, ja nyt saamme myös heviosaston hävikin entistä parempaan hyötykäyttöön”, Vikman kertoo.