Foodie_lähialueet_tiedote

Tattaria ja säilykkeitä ostoskoriin – näin koronavirus näkyy naapurimaiden Prismoissa

Liikkumisrajoitukset ovat saaneet myös virolaiset ja pietarilaiset ryntäämään ruokaostoksille. Pietarissa on hamstrattu tattaria, Virossa pastaa ja säilykkeitä. Verkkokaupan osuus ruoan myynnistä on jopa kaksinkertaistunut. Tiedot selviävät paikallisten Prismojen myyntitilastoista.

1.4.2020

Koronaviruksen aiheuttamat liikkumisrajoitukset ovat saaneet asiakkaat kasvattamaan ruokaostoksiaan myös Virossa ja Pietarin alueella. Virossa ostoskeskuksia on suljettu ja matkustusrajoituksien noudattamista seurataan esimerkiksi teletunnistetietojen avulla. Pietarin alueella uusia liikkumisrajoituksia määrättiin maanantaina. Ihmisten jääminen koteihinsa on kasvattanut erityisesti säilyvien ruokien myyntiä: säilykkeiden ja pastan myynti on jopa kaksinkertaistanut. Viron ja Pietarin Prismoissa myös ruoan verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti.

– Virossa verkkokaupan myynti lähti selvään kasvuun jo ennen varsinaisen ostoryntäyksen alkua. Asiakkaiden arjen muutos näkyy meillä heti, koska Prismalla on Viron laajin päivittäistavaran verkkokaupan valikoima ja toimitamme koko maahan. Pyrimme lisäämään verkkokaupan toimituksia esimerkiksi siirtymällä kolmivuorotyöhön, kertoo Viron Prisman operatiivinen johtaja Teemu Kilpiä.

Pietarissa ruoan verkkokauppa on kehittynyttä ja verkkokaupan osuus Prismojen myynnistä oli jo ennen koronaviruksen aiheuttamaan kysyntäpiikkiä Suomea korkeampi. Nyt asiakkaiden pysyminen kodeissaan on jopa tuplannut verkkokaupan osuuden viiteen prosenttiin.

– Ostoryntäys alkoi muutaman päivän Suomea jäljessä. Myynti kasvoi puolella ja joissain tuoteryhmissä kaksinkertaistui. Pastan ja säilykkeiden lisäksi tattariryynejä ostettiin heti valtavasti. Nyt myynti on tasaantunut, mutta tilanne varmasti muuttuu vielä moneen kertaan, kertoo Venäjän Prisman toimitusjohtaja Jarmo Paavilainen.

Poliisi valvoo ohjeiden noudattamista

Koronavirus on muuttanut kauppojen arkea sekä Virossa että Pietarissa. Lattioihin on liimattu ohjetarroja ja kassoille asennetaan pleksilaseja. Virossa poliisi valvoo ohjeistusten riittävyyttä ja turvaetäisyyksien noudattamista kaupoissa. Poliisi voi myös määrätä sakkoja sekä kaupoille että asiakkaille, jos ohjeita ei noudateta.

– Asiakkaita kiinnostavat samat asiat kuin Suomessakin: onko kaupassa turvallista ja onko hyllyissä ruokaa. Selvästi kuitenkin täällä Virossa korostuu kuluttajien huoli siitä, miten kriisi vaikuttaa turismiin ja sitä kautta jokaisen henkilökohtaiseen toimeentuloon, kertoo Teemu Kilpiä.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.