S-ryhmän työntekijät vinkkaavat: talviloma on nyt nimensä veroinen! - S-ryhmä
Talviloma

S-ryhmän työntekijät vinkkaavat: talviloma on nyt nimensä veroinen!

Talvilomaviikot lähestyvät ja nyt koko Suomessa voi viettää todellista TALVI- tai HIIHTOLOMAA! Tänä aikana ulkona liikkuminen ja harrastaminen on turvallisinta puuhaa ja sen ympärille s-ryhmäläisten tämänkertaiset lomavinkit myös keskittyvät.

16.2.2021

Meillä S-ryhmässä on kaikki työntekijämme tavoittava sisäinen some, jossa kyselimme henkilöstön lomavinkkejä. Lähdetään siis matkalle läpi Suomen etelästä pohjoiseen. Olkaa hyvä, näistä saa valita vapaasti!

Etelä-Suomi

Suska N: Etelä-Suomessa on tänä vuonna paljon hienoja latuja ja talviretkeilykohteita - Lahti, pk-seutu, Porvoo. Helsingissä Seurasaari, meren rannat, Suomenlinna tarjoavat tälläisenä lumisena pakkastalvena aivan erilaisen elämyksen kuin kesällä.

Kasnäs

Annika L: Saaristoon! Kasnäs!

Espoo

Marko T: Espoossa on tänä talvena latuja enemmän kuin Lapin keskuksissa keskimäärin. Jos en asuisi Espoossa, varaisin huoneen Tapiola Gardenista. Silkkiniityltä pääsee hiihtämään, hotellin takana on luistelurata, merellä on lisäksi aurattuja luisteluratoja.

Annukka K. vastaa Markolle: Tapiola Gardeniin voi aina tulla vieraaksi - läheltä ja kaukaa.

Päivi I: Espoossa uutta tarjontaa lapsille, Vermon Talven ihmemaa. Pään voi kallistaa tyynyyn Tapiola Garden hotellissa ja mahan saa täyteen Grill it! ravintolassa. Talven Ihmemaa - Talven elämyksiä pääkaupunkiseudulla

Vantaa

Katja K: Flamingosta käsin pääsee tekemään vaikka ja mitä. Niin sisällä kuin ulkonakin. Ja paras after ski on tietenkin Flamarillossa.

Kouvola

Sanna J: Repoveden kansallispuisto on kaunis myös valkoiseen aikaan. Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvolan remontti alkaa olla loppusuoralla ja saunojen lisäksi löytyvät ihanat poreammeet.

Lahti

Marika S: Todella hankala valita oma vinkki, kun tarjonta on niin kattava.  Siispä suosittelen suosiolla omaa kotikaupunkiani, jota kutsutaan mm. Suomen hiihtopääkaupungiksi - tänä vuonna myös Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Lahden alueen erinomainen latuverkosto tarjoaa upeat puitteet ladulla viihtyvälle!  Myös kävellen ja miksei juostenkin luonnossa liikkuvalle on tarjolla mainio vaihtoehto: Salpausselän maastoliikuntapolut on suunniteltu ympärivuotista käyttöä varten, ja syvemmän lumen aikaan poluilla voi liikkua vaikka lumikenkäillen. Lahden seudulta löytyy runsaasti muitakin talvisia aktiviteetteja, ja aktiivisen päivän päätteeksi kelpaa kellahtaa uinumaan Lahden Seurahuoneen ylellisen pehmeisiin lakanoihin.  Unohtamatta Seurahuoneen herkullista ja kattavaa, lähituotteita suosivaa aamupalaa. 

VisitLahti

Salpausselän maastoliikuntapolut Salpausselkä Trails - Lahti

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone | Hotelli Lahti - sokoshotels.fi Lahti - Euroopan ympäristökaupunki 2021 (greenlahti.fi)

Nina N: Ja kohta avautuvat Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen uudet huoneet joista osassa on sauna ja oma terassi näkymällä sisäpuutarhaan ja osa taas kaksikerroksisia tilavia loft huoneita. Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone | Hotelli Lahti | Huoneet - sokoshotels.fi

Marika S. täydentää edelliseen: Nina niin juuri! Joskaan talvilomaksi uusien huoneiden avaus ei ihan ehdi - mutta tulevia lomia ajatellen loistava majoitusvaihtoehto, uniikki suorastaan!

Hämeenlinna

Nina N: Hämeenlinnan upea talvinen rantareitti oli ainaki viime viikonloppuna todella kivaa vaihtelua kotinurkkien ulkoilureitteihin. Mikä parasta, reitti kulkee suoraan Original Sokos Hotel Vaakunan edestä. Visit Hämeenlinna (@visithameenlinna) • Instagram photos and videos

Jouni K: Olen samaa mieltä Ninan kanssa.

Harjavalta

Irene K: Hiittenharju! Oma kotikaupunkini tarjoaa kattavasti upeita latuja, 2, 3, 5, 8, 10 km. Yhteensä 34 km, joista 10km valaistuja. Reittejä joka makuun. Myös laskettelurinteet 4 kpl löytyy. Hotelli ja rinnebaari aivan vieressä. Koirille laajat metsäreitit. Myös Curling ja extremesafarit löytyy täältä. https://www.ski.fi/keskukset/hiittenharju/

Pori

Tuija W. toteaa ytimekkäästi: Yyteriin ja Tarja T. täydentää: Itsekin suuntaan sinne minilomalle. Todellista lähimatkailua, kun on kotikaupungissani Porissa. Hotelli ja pieni kylpylä samassa sekä Yyterin rannat, jotka hienot myös talvella. Hotellissa myös uusi Gourmet-ravintola Yvonne - kannattaa tulla kauempaakin.

Savonlinna

Kati M: Savonlinnassa on kaunista talvellakin ja paljon hyviä latuja hiihdettäväksi! Meillä on ihana Sokos Hotelli Seurahuone aivan ytimessä ja siinä aivan äärellään kaksikin s-ryhmän ravintolaa.. Savonlinnassa on myös pieni laskettelukeskus ja lähellä hyviä retkiluistelureittejä (tosin tänä talvena jäätilanne huono.. ). Lisäksi lähellä myös hyviä päiväretkikohteita mm. Punkaharju ja Rantasalmen Järvisydän.

Jyväskylä

Petri K: Jyväskylästä löytyy useampikin laadukas golfsimulaattori, joten golfin pelaaminen onnistuu myös talvella. Eikä kannata missata Jyväskylän Sokos Hotellien ultimaattisen hienoa 2+1 hiihtolomakampanjaa, jossa kahdella yöpymisellä hiihtolomien aikaan voi ansaita yhden ilmaisen yön!

Kuopio

Sanna J: Kuopiosta löytyy aivan ihana kissakahvila Tiramisu sekä Kallaveden jääradalle pääsee luistelemaan tai kävelemään.

Suvi H: Tahko, Kuopio ja koko Savon alue muodostavat ainutlaatuisen ympäristön, jossa yhdistyvät huippuluokan laskettelurinteet, kuvankaunis luonto, monipuoliset aktiviteetit, värikäs kaupunkielämä, tasokas ravintola- ja kulttuuritarjonta sekä taatusti lupsakkain lomatunnelma. Majoitus Puijonsarvessa ja/tai Tahkolla. Hiihtoloma │ Lomavinkit ja tarjoukset | Kuopio-Tahko

Kirsi K: Aloha ja buenos tardes Mualiman Navalta, Kuopiosta! Kuopiossa talviloma on täydellisen luonnollista:

  • Koe Kuopio luistellen. Vain viisi minuuttia hotelliltamme Original Sokos Hotel Puijonsarvesta ja löydät kaupunkimme kauneimmat luistelupaikat. Pääset nauttimaan hotellimme läheisestä satamasta suoraan Kallaveden luonnonjään päällä Kuopion kauneudesta täydellisessä lumisessa talvimaisemassa. 

  • Hiihtelijän on hyvä hiihdellä Kuopiossa. Kauneimmat luonnonjääladut löytyvät hotellimme viereiseltä Kallavedeltä sekä Kuopion huipulta keskeltä lumoavaa Puijon taikametsää. 

  • Laskettelijoiden ja lautailijoiden toiveet toteutuvat Tahkolla, vain vajaan tunnin automatkan päästä meiltä Kuopiosta. 

  • Talven lämpimimmät uintihetket ja pellehypyt pääset kokemaan Suomen toiseksi suurimmassa uimahallissa, Kuopion uudessa Kuntolaaksossa. 

  • Pallopeleistä innostujille suosittelemme padelia ja Bellanrannan padel-kenttiä. Padel on laji, joka sopii kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille. 

  • Muumien ystäville ohittamaton paikka on Kuopion eteläpuolella sijaitseva Leppävirran Muumi-jääluola, jossa koko perhe nauttii jäänveistosten kauneudesta. 

  • Shoppailijan unelmat toteutuvat Kuopion torilla, jossa Suomen kauneimmassa kauppahallissa ostosten yhteydessä pääset sukeltamaan henkisesti savolaisen sielun ytimeen. Torin laidalla on Kuopion upea aito oikea lelukauppa eli Lelukauppa Partanen. Talvilomavieraillemme hotellimme vastaanotossa on jaossa hymyjen lisäksi lelukaupan leikkirahaa, jolla saat hyvät edut leluostoksiisi.

  • Puijon torni ja koko Kuopion huipun eli Puijon ulkoilualue on kuin paratiisi keskellä kaupunkia. Kuvan kauniilla Puijolla on tarjolla mm.Suomen kauneutta yhteen tauluun koottuna Puijon Tornin näköalalla ja sekä Snow Tube-mäenlaskua.

Lämpimästi tervetulloo vieraaksemme Kuopioon, Suomen winter wonderlandiinPoikki Puikkarin väen puolesta Kirsi

Anna H: Tahko, keskellä Suomea. Kauniin maiseman lisäksi monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja palvelut.

Koli

Sari V: Kolille laskettelemaan ja kylpylään kansallismaisemiin. Koli (koliski.fi)

Jussi L: On vain yksi KOLI!

Bomba

Piia P. toteaa lyhyen ytimekkäästi: Bomba!

Ulla K: Tervetuloa Bomballe Pohjois-Karjalaan! Bomba on monipuolinen matkailukohde, jossa tekemistä riittää kuljetpa yksin, kaksin tai koko perheen kera. Bomban alueelta löydät kulttuuria, rentoa tunnelmaa ja tietenkin myös aktiviteetteja. Villi Pohjola toimii alueella tarjoten ikimuistoisia elämyksiä. He vievät sinut seikkailulle tai vuokraavat välineet omatoimisille retkille. Bomba Spa on todellista luksushemmottelua ulkoilun päälle. Huomaa myös talviset aktiviteettilauantait! https://www.sokoshotels.fi/fi/nurmes/sokos-hotel-bomba

Kalajoki

Tomi S: Suosittelen kotikylääni myös: Talviloma - Visit Kalajoki

Lumijoki

Outi I: Idyllinen lomapaikkasuositus. Pieni kylä Lumijoki, Oulun ja Raahen puolivälissä Perämeren äärellä. Majatalo Sippa, maalaiskartano sijaitsee Lumijoen varressa ja on osa kulttuurihistoriallista tienpätkää ja maalaismaisemaa. Majatalon saa kokonaan käyttöönsä, makuupaikkoja reippaalle10 hengelle ja halutessaan myös rantasaunan nuotiopaikkoineen. Pikkukylässä kaikki on lähellä, eväät kilometrin päästä Salesta ja monipuolinen tekeminen lähellä. Pilkkiminen, maastopyöräreitit, valaistut hiihtoladut, Liminganlahden luontokeskus, kiekkokaukalo, pulkkamäet sun muut. Monesti pienet paikat yllättävät.

Vuokatti

Sara A: Vuokatissa on talvi parhaimmillaan! Lunta on reilusti ja pakkasta sopivasti, aurinkokin jo paistelee useampina päivinä. Hiihtoladut ja rinteet ovat huippukunnossa, ja reittiä patikoimiseen/lumikenkäilyyn/maastopyöräilyyn löytyy kilometritolkulla. Tilaakin löytyy reilusti, ettei tarvitse toisten kanssa olla kyljekkäin. Break Sokos Hotel Vuokatista löytyy myös koko tienoon paras ravintola, Kainuuravintola Kippo, jossa pääsee maistamaan esimerkiksi karhua, sorsaa ja poroa. Vuokatti on myös sijainniltaan erinomainen, monilta paikkakunnilta on Vuokattiin reilusti lyhyempi matka kuin pohjoisempiin kohteisiin. Tervetuloa Arctic Lakelandiin!

Suositukseen yhtyvät myös Tiina H: Suositus, kyllä Vuokattiin! Janita B: Pian 10 vuotta vietetty lomat aina Vuokatissa!

Puolanka

Sirpa P: Hiihtokeskus Paljakka Puolangalla Huippu paikka! Hyvin hoidetut ladut, rinteet ja kelkkareitit. Kaikkine mukavuuksineen ja rauhallinen paikka!

Levi ja Rovaniemi

Henriikka R: Levillä ja Rovaniemellä kevät tulee kohisten ja molemmat kohteet tarjoavat kerrassaan upeat puitteet nauttia talvisesta tekemisestä!  Rovaniemellä Original Sokos Hotel Vaakunasta pääsee helposti Ounasvaaran talvikävely- sekä hiihto- ja maastopyöräilyreiteille nauttimaan upeasta luonnosta. Break Sokos Hotel Levillä voit kävellä hotellilta 200m rinteille sekä hiihtoladuille, sijainti on niin keskeinen, ettet välttämättä tarvitse edes omaa autoa. Hotellien respasta neuvomme ilomielin mukavaa tekemistä koko perheelle ja ihanan ulkoilupäivän päätteeksi punaposkien on mukava tulla hemmoteltavaksi valmiikseen pöytään hotelliemme ravintoihin.

Kuisma A vastaa Henriikalle: Ääni Leville! Viikolla 8 nähdään.

Myös Sanna T. suosittelee Rovaniemeä: Mun täytyy vielä Rovaniemeä hehkuttaa. Ounasvaaran talvikävelyreitille on hotellilta n. 10 min kävelymatka, ja samasta paikasta pääsee siis laduille ja pyöräreiteille. Ensimmäinen laavu ja nuotiopaikka tulee vastaan pienen kävelyn jälkeen. Ja meidän omien ravintoloiden lisäksi Rollossa on aivan huikean hyviä ravintoloita! Täydellinen kohde yhdistää ulkoilu- ja kaupunkiloma! Ja talvigolffaus onnistuu myös.


Kuvat: Sokos Hotels

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.