S-ryhmän Nosto-automaattiyhteistyö parantaa käteisen saatavuutta Suomessa

S-ryhmän Nosto-automaattiyhteistyö parantaa käteisen saatavuutta Suomessa

S-ryhmä on käynnistänyt Nokas CMS Oy:n kanssa yhteistyön käteisautomaattipalveluiden toteuttamiseksi Suomessa.

18.8.2017

Suunnitelmien taustalla on Finanssivalvonnan pankeille antama uusi käteisnostotapahtumia koskeva ohjeistus. Uusi ohjeistus on mahdollistanut käteisautomaattimarkkinoille tulon uusille toimijoille vuoden 2017 alusta. Sen mukaan pankin on määritettävä koko EU:n kattava hinnoittelu asiakkaan käteisnostoille.  Kustannus asiakkaalle on riippumaton siitä, missä tai miltä käteisautomaatilta asiakas rahaa nostaa. 

– Meitä on jo pitkään lähestytty asiakkaiden toimesta automaattien määrän vähenemisen ja käteispalvelujen heikkenemisen takia. Nyt kun kilpailu on vapautunut, olemme aloittamassa yhteistyössä uutta käteisautomaattipalvelua, jonka avulla voimme pitkäjänteisesti varmistaa käteisautomaattipalvelujen saatavuuden kaikille asiakkaillemme, sanoo SOK:n taloudesta ja rahoituksesta vastaava johtaja, CFO Jari Annala.

– Toimipaikkoihimme lähiaikoina ilmestyvät Nosto-käteisautomaatit ovat kustannuksiltaan yhdenvertaisia muihin käteisautomaatteihin verrattuna. Kuluttajalle ei aiheudu lisäkuluja automaatin käytöstä. Automaatit toimivat kaikkien pankkien korteilla ja niistä saa tuttujen 20€:n ja 50€:n setelien lisäksi asiakkaiden toivomusten mukaisesti 10€:n seteleitä, Annala kertoo.

­Käteinen raha on edelleen tärkeä maksuväline asiakkaille. Annalan mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa enemmän kuin joka kolmas asiakas maksaa edelleen käteisellä.

- Haluamme tarjota asiakkaalle vapauden valita maksutapansa. Siksi kehitämme erilaisia maksamisen vaihtoehtoja digitaalisten maksutapojen lisäksi.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.