asiakas valitsemassa Kotimaista-tuotteita kaupassa

S-ryhmän asiakastutkimus kertoo: kotimaisuuden imu kasvussa, kuluttamiseen suhtaudutaan aiempaa toiveikkaammin

S-ryhmän tuore ostokäyttäytymistutkimus osoittaa, että kuluttajien ostoaikeissa on nähtävissä varovaista toiveikkuutta pitkän synkemmän jakson jälkeen. Kesäkuun alussa toteutetulla tutkimuksella selvitettiin jo yhdeksättä kertaa hintojen nousun vaikutusta asiakasomistajien ostokäyttäytymiseen. Ensimmäistä kertaa vastaava tutkimus tehtiin kaksi vuotta sitten kesäkuussa 2022.

4.7.2024

”Kyseessä on pidempi jatkumo, jossa on ollut tähän asti nähtävissä lähinnä laskevaa signaalia kuluttajien ostoaikeissa. Nyt viimeisimmissä tuloksissa kuitenkin pilkahtelee myös optimismia, kun hintojen kiivain nousu on taittunut ja korot ovat lähteneet hiljalleen laskuun”, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Esimerkiksi niiden kuluttajien osuus, jotka ovat joutuneet vähentämään tai luopumaan joidenkin ruokien ostamisesta, on hienoisessa laskussa. Lisäksi yhä harvempi kokee, että ostoskorin hinta on noussut. 

Erityisen hyvänä uutisena Päällysaho nostaa sen, että kotimaisten tuotteiden suosiminen on kääntynyt nousuun. 

”Ruoan kotimaisuus on meille suomalaisille tärkeää tiukkoinakin aikoina. Uusimmassa tutkimuksessa 39 % vastaajista sanoo ostavansa mieluummin kotimaisia tuotteita ja tukevansa siten kotimaisia tuottajia, vaikka tuotteet olisivat ulkomaista kalliimpia. Vielä tammikuussa tämä osuus oli 36 %. Samalla niiden kuluttajien osuus, joille halvimman vaihtoehdon etsiminen on tärkeämpää kuin kotimaisuuden suosiminen, laski kahdella prosenttiyksiköllä 55 %:sta 53:een”, Päällysaho toteaa.

Kotimaisten tuotteiden suosio näkyi kesäkuussa S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) myös Kotimaista-tuotemerkin suosion kasvuna. Erityisesti myyntiään ovat kasvattaneet muun muassa Kotimaista-brändin grillilihat, majoneesit, oluet, pinaattikeitto, voisilmäpullat ja kermajäätelöt.

Näissä asioissa suomalaiset säästävät juuri nyt

Moni joutuu kuitenkin edelleen pohtimaan rahankäyttöään ja säästökohteita. Puolet vastaajista sanoo joutuvansa vähintään harkitsemaan ostoksiaan. Tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat säästäneet eniten ulkomaanmatkailusta, kulttuuripalveluista, ulkona syömisestä, sähkön kulutuksesta ja aikuisten vaatteista.

Ruoan hintaa joutuu pohtimaan vähintään jonkin verran 56 prosenttia vastaajista. Ruoan osalta suosituimmiksi säästökeinoiksi vastaajat mainitsivat tarjouksien hyödyntämisen (77 %), halvempien elintarvikkeiden ostamisen (67 %) ja kaupan omien merkkien suosimisen (67 %) sekä heräteostojen välttämisen (64 %) ja punalaputettujen tuotteiden suosimisen (63 %).

Lähde: S-ryhmän asiakastutkimukset 2024: Hintojen nousun vaikutus ostokäyttäytymiseen, kierros 9, 6/2024 N=3771, SOK Markkina- ja asiakasymmärrys & Feelback Oy


Kuvat: Sami Heiskanen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.