S-ryhmä palkkaa ensi kesänä 12 000 nuorta: ”Tilannearvioissa on alueellista vaihtelua” - S-ryhmä
Tarjoilija

S-ryhmä palkkaa ensi kesänä 12 000 nuorta: ”Tilannearvioissa on alueellista vaihtelua”

S-ryhmä työllistää kesällä 2021 ympäri Suomen noin 12 000 nuorta myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissään. Arvio on lähes sillä tasolla, jolla kausiapualaisia työllistettiin ennen koronakriisiä. Nuorille halutaan välittää toiveikkaita signaaleja ja katsoa kesään jo luottavaisesti. Koronatilanteen kehittymistä kuitenkin seurataan tiiviisti koko ajan.

22.1.2021

Viime kesä oli COVID-19-koronavirustilanteen vuoksi poikkeuksellinen kesätyökesä. Ravintolat ja hotellit olivat osan sesongista suljettuina, ja marketeissa oli epätavallinen tilanne tehostetun hygienian ja muiden erikoisjärjestelyjen vuoksi.

− Tällä hetkellä osuuskauppojen ja muiden S-ryhmän yritysten arviot palkkausmääristä näyttävät rohkaisevilta. Nuorten työllistämismahdollisuutemme näyttävät palautuvan lähes kriisiä edeltäneelle tasolle. Liiketoiminnoissamme valmistaudutaan varsin myönteisesti kesään, mutta alueellista vaihtelua arvioissa kyllä on. Kesärekryjen tilannetta punnitaan luonnollisesti uudelleen, jos koronatilanteessa esimerkiksi uusien muunnosten vuoksi tapahtuu muutoksia, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta arvioi.

Kesätyö rakentaa luottamusta työelämään

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on tuoreessa raportissaan todennut, että koronakriisin vaikutus nuoriin on ollut merkittävä. Huoli omasta tulevaisuudesta ja turvattomuus on lisääntynyt. Ikäluokan kokemusta on verrattu 90-luvun lamaan Suomessa.

− Kesätyö on kriittisen tärkeä nuorille. Ensimmäisillä kosketuksilla työelämään on tutkitusti vaikutusta ammatti-identiteetin syntyyn ja koko työuraan. Haluamme, että nuoret näkevät työelämän houkuttelevana ja tuntevat imua työssä oppimaan, Susa Nikula sanoo.

Noin 6700 S-ryhmään ensi kesäksi työllistettävistä nuorista on pidempiaikaisia kesätyöntekijöitä. Heidän lisäkseen työllistetään noin 5300 nuorempaa koululaista Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoiksi.

− Järjestimme tällä viikolla hienosti sujuneen virtuaalitapahtuman, jossa S-ryhmästä kiinnostuneet saivat tietoa kesärekryistä ja kesätyöstä meillä. Virtuaaliset rekrytapahtumat ovat muodostumassa tässä ajassa ilmiöksi, Susa Nikula lisää.

Vinkkejä työnhakuun ja avoimet kesätyöpaikat: S-ryhmän kesätyöpaikat - S-ryhmä (s-ryhma.fi)

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. S-ryhmä on yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääkumppaneista.


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.