S-ryhmä palkitsi Digital Foodien Hyvän työn palkinnolla

S-ryhmä palkitsi Digital Foodien Hyvän työn palkinnolla

25.9.2012

S-ryhmä on palkinnut Foodie.fm-palvelun rakentaneen Digital Foodie Oy:n Suomalaisen Työn Liiton Hyvän työn palkinnolla. SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä luovutti yhtiölle Aalto+Aalto-suunnittelijakaksikon Pyramidiveistoksen maanantai-iltana liiton 100-vuotisjuhlassa valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa.

– Digital Foodie on edelläkävijäyritys, joka on auttanut meitä kehittämään ainutlaatuista palvelua helpottamaan ihmisten arkea ja tuomaan lisäinspiraatiota ruuanlaittoon, pääjohtaja Kuisma Niemelä perustelee valintaa.

Digital Foodien yhdessä S-ryhmän päivittäistavarakaupan kanssa rakentama Foodie.fm-palvelu on kasvanut parissa vuodessa digitaalisesta ruoka-apulaisesta vuorovaikutteisuutta vahvasti hyödyntäväksi sosiaaliseksi yhteisöksi.

Foodie-palvelu on ennen kaikkea arjen ruokarumban apuri. Samalla se muodostaa yhteisön, jossa keskustellaan resepteistä ja tuotteista – tykätään, kritisoidaan, kysytään ja suositellaan. Palvelulla on Suomessa jo 250 000 käyttäjää.

– Meille on suuri kunnia saada tämä palkinto. On hienoa olla mukana edistämässä kotimaista osaamista ja luomassa uutta palvelua, joka helpottaa meidän kaikkien arkea. Foodie.fm-palvelun takana on lujan ammattitaidon omaava tiimi ja suurin kiitos kuuluu heille, Digital Foodien toimitusjohtaja Kalle Koutajoki kiittää.

Foodie.fm-palvelun käyttö on varsin yksinkertaista. Älypuhelinsovellusten ja iPadin rinnalle on rakennettu Facebook-käyttöliittymä, ja lisäksi Foodieta voi kokeilla verkkopalvelussa ilman rekisteröitymistä.

Foodien ytimenä toimivat käyttäjän valintoihin ja tykkäämisiin perustuvat tuote- ja reseptisuositukset. Valintoja voi tarkentaa vaikkapa sen suhteen, haluaako suosia ostoksissaan erityisesti esimerkiksi luomua, kantaako kotiin mieluiten kotimaista ruokaa vai kaipaako ostoskoriinsa erityisesti edullisia tuotteita.

Palvelusta löytyy 8000 reseptiä ja ravintotiedot yli 15 000 tuotteesta. Ruokaverkkokaupasta voi tilata kotiinkuljetuksen Pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa ja Oulussa.

Suomalaisen Työn Liiton 100-vuotisjuhlassa jaettiin kaikkiaan yhdeksän Hyvän työn palkintoa. Digital Foodien lisäksi palkittiin professori Osmo Forssell, Franck Media Oy, Sortso Osuuskunta, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Rakennusalan koulutus, Oy Robit Rocktools Ltd, Nanso Group Oy, Valio Oy sekä Oy Snellman Ab.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.