S-ryhmä mukana siivoamassa Suomea roska kerrallaan - S-ryhmä
Kuvateksti

S-ryhmä mukana siivoamassa Suomea roska kerrallaan

Suomessa vietettiin lauantaina Maailman siivouspäivää. Myös S-ryhmä oli mukana roskienkeruutalkoissa.

17.9.2018

Suomessa vietettiin lauantaina Maailman siivouspäivää. 10 vuotta sitten Virosta alkunsa saanut World Cleanup day kannustaa ihmisiä keräämään roskia lähiympäristöstään. Tällä hetkellä mukana on jo yli 150 maata ja tavoitteena on saada viisi prosenttia maailman väestöstä mukaan roskienkeruutalkoisiin.

Tapahtumaan otetiin osaa ympäri Suomea. Myös muutamissa S-ryhmän osuuskaupoissa siivottiin Suomea roska kerrallaan yhdessä Nuorkauppakamareiden kanssa.

Esimerkiksi Porvoossa tempaukseen osallistuttiin Näsin S-marketin edustalla. Talkoissa mukana oli myös sekä S-ryhmän työntekijä että Nuorkauppakamarin edustaja Tea Valjakka, jonka aloitteesta osuuskaupat ja Nuorkauppakamarit päätyivät tekemään tempauksen yhdessä. 

‒ Mietimme Porvoon Nuorkauppakamarissa, miten voisimme toteuttaa maailman siivouspäivää Suomessa ja mieleemme tuli heti ottaa yhteyttä S-ryhmän vastuullisuusyksikköön. Tämähän jos mikä on vastuullista osuustoimintaa, kertoo Valjakka. 

SOK:n pääkonttorilla Ässäkeskuksessa Helsingin Vallilassa otettiin varaslähtö talkoisiin jo perjantaina, kun toimiston väki levittäytyi roskapihteineen ja jätesäkkeineen lähiympäristöön.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.