S-ryhmä vastuullisuus

S-ryhmä mukaan maailman suurimpaan yritysvastuualoitteeseen YK:n Global Compactiin

S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteet ja linjaukset pohjautuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaaviin periaatteisiin. Nyt S-ryhmä on myös sitoutunut YK:n Global Compact -yritysvastuualoitteeseen.

8.6.2022

S-ryhmä on sitoutunut YK:n Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. Kyseessä on maailman suurin yritysvastuualoite, joka auttaa yrityksiä rakentamaan vastuullista liiketoimintaa ja sitoutumaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG). Aloitteeseen sitoutuneet yritykset noudattavat työoloihin, ihmisoikeuksiin, ympäristöön ja lahjonnan ehkäisyyn liittyviä kansainvälisiä velvoitteita kaikissa maissa, joissa ne toimivat.

”YK:n periaatteet ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat ohjanneet vastuullisuustavoitteidemme määrittelyä jo pitkään. Liityimme nyt mukaan myös virallisten sitoutujien joukkoon, sillä haluamme osallistua entistä aktiivisemmin Global Compactin ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi”, kertoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa.

S-ryhmän Teemme yhdessä paremman paikan elää -vastuullisuusohjelma vuosille 2021–2030 toteuttaa kaupparyhmän missiota, jossa vastuullisuus on keskeisessä roolissa. Ohjelma sisältää sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, ja sen linjaukset pohjautuvat YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaaviin periaatteisiin. Vastuullisuustyössä keskeisiä painopisteitä ovat kestävän kuluttamisen edistäminen yhdessä asiakkaiden kanssa, luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston huomioiminen sekä yhdenvertaisuuden edistäminen eriarvoisuutta poistamalla.

Vastuullisuuspäällikkö Satu Kuoppamäki S-ryhmästä toimii myös Suomen paikallisverkoston UN Global Compact Network Finland hallituksessa.

”Suomen paikallisverkosto tukee vastuullisuusosaamisen kasvattamista ja lisää yhteistyötä yritysten kesken. Kestävä kehitys edellyttää kaikkien osallistumista matkalla yhteiseen päämäärään”, Satu Kuoppamäki sanoo.

Lisätietoja: Nina Elomaa, vastuullisuusjohtaja, S-ryhmä, nina.elomaa(at)sok.fi

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.