Aurinkopaneeleja myymälän katolla

S-ryhmä kompensoi kolmen myymälänsä ilmastopäästöt hiilenpoiston huutokaupassa

S-ryhmä on kompensoinut kolmen myymälänsä ilmastopäästöt ostamalla hiilidioksidin poistamista uudesta suomalaisesta Puro-markkinapaikasta. Toukokuussa toimintansa aloittanut huutokauppapohjainen hiilensidonnan kauppapaikka on laatuaan ensimmäinen maailmassa.

1.7.2019

– S-ryhmä on ollut parinkymmenen muun yrityksen kanssa mukana Fortumin vetämässä kehitystyössä, jossa on rakennettu tätä markkinapaikkaa. Se on järjestänyt jo kolme hiilensidonnan huutokauppaa, ja S-ryhmä on ostanut niissä hiilensidontaa kahdelle S-marketille ja yhdelle Alepalle, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen kertoo.

S-ryhmä kompensoi Espoossa sijaitsevien Saunalahden ja Karaportin S-marketien sekä Tuomarilan Alepan päästöt. Kyseiset myymälät ovat melko uusia, ja HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäen mukaan niiden päästöjä on vähennetty merkittävästi jo suunnittelusta alkaen.

– Emme ole tinkineet kovista päästövähennystavoitteestamme, vaan nyt on hyvitetty ne päästöt, joita emme ole vielä kyenneet näissä toimipaikoissa estämään.

S-ryhmän tavoitteena on vähentää ilmastopäästöjään 60 prosenttia vuosien 2015 ja 2030 välillä. Vuoden 2018 lopussa päästövähennys oli jo 38 prosenttia. Myymälöiden energiankäyttöä on optimoitu, valaistuksessa hyödynnetty ledejä ja kaikissa myymälöissä hyödynnetään lauhdelämpöä. Karaportin toimipaikka sai lisäksi viime syksynä aurinkosähköjärjestelmän, jolla katetaan jopa 10 prosenttia myymälän vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

Hiiliviljely halutaan mukaan markkinapaikalle

Fortum-vetoisesti kehitetyssä Puro-markkinapaikassa voi tällä hetkellä ostaa kolmenlaisia tieteellisesti perusteltuja tapoja poistaa hiilidioksidin ilmakehästä. Vaihtoehdoissa hiiltä kiinnitetään joko karbonaattikivielementteihin, puisiin rakennuselementteihin tai kiintohiilenä biohiileen.

Markkinapaikkaan on mahdollista hyväksyä myöhemmin uusia hiilenpoiston menetelmiä sitä mukaan, kun niiden mittaamis- ja varmentamismetodit saadaan valmiiksi ja hyväksytyksi.

S-ryhmä tukee erillistä pilottiprojektia, jossa selvitetään hiilen sitomista maanviljelysmaahan. Sen avulla viljelijät voisivat saada uudenlaista tulovirtaa.

– Baltic Sea Action Groupin ja Ilmatieteen laitoksen Carbon Action -pilotissa yli sata viljelijää testaa hiilen varastoitumista lisääviä maanmuokkaus- ja viljelytoimenpiteitä. Kun parhaat menetelmät on muutaman vuoden kuluttua löydetty ja tieteellisesti todennettu, se voi avata viljelijöille mahdollisuuden myydä hiilensidontaa markkinapaikalla, Lea Rankinen arvioi.

Carbon Action -pilotin rinnalla S-ryhmä tukee myös maatalouden neuvontajärjestö ProAgrian järjestämiä valmennuksia, joissa viljelijöitä opastetaan hiiliviljelyn käytännön toimiin. Valmennuksien on määrä alkaa tämän vuoden syksyllä.

Lisätiedot medialle:

Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK, 010 76 82453

Satu Kattilamäki, vastuullisuuspäällikkö, HOK-Elanto, 010 76 60651 


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.