S-ryhmä Kilpailuviraston selvitykseen: "Kuluttajaosuuskunta ajaa aina asiakkaan etua"

S-ryhmä Kilpailuviraston selvitykseen: "Kuluttajaosuuskunta ajaa aina asiakkaan etua"

10.1.2012

Kilpailuvirasto julkisti tänään 10. tammikuuta päivittäistavarakauppaa koskevan selvityksen. Selvitystyön taustalla olivat muun muassa kaupalle ja elintarviketeollisuudelle suunnatut kyselyt. Kilpailuviraston tavoitteena oli selvittää, kuinka kaupan ostajavoima vaikuttaa teollisuuden ja kaupan välisiin suhteisiin.

"On pelkästään hyvä asia, että Kilpailuvirasto valvoo aktiivisesti kilpailun toimivuutta. Meille on tärkeää, että kilpailu toimii Suomessa ja toimintatavat elintarvikeketjussa ovat mahdollisimman läpinäkyviä, "  S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto painottaa.

Kuluttajaosuuskuntana S-ryhmä ajaa aina asiakkaan etua.

"Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme halutuimmat ja kattavimmat ruokakaupan tuotteet ja palvelut mahdollisimman edulliseen hintaan. Päivittäistavarakauppamme toimintatavat ovat muotoutuneet tämän tavoitteen pohjalta."

Kilpailuviraston selvityksessä nostettiin esiin alan yleisiä, ja myös kansainvälisesti käytettyjä toimintatapoja. Osa selvityksessä esillä olleista toimintatavoista -  kuten esimerkiksi hyllymaksut – eivät ole S-ryhmässä käytössä.

"Markkinointirahat ovat yleinen ja kansainvälinen kauppatapa kaupan ja teollisuuden välillä. S-ryhmässä markkinointiraha huomioidaan ostohinnoittelussa, jolloin se on aina vastikkeellisista. Markkinointirahat ovat pääsääntöisesti suhteellisia ja kaikille tavarantoimittajille tuoteryhmäkohtaisesti samanlaisia. Tällä toimintatavalla varmistetaan se, että kaikkia toimittajia kohdellaan koosta riippumatta samalla tavalla ja että kilpailu toimii reilujen pelisääntöjen mukaisesti".

Ojapellon mukaan myöskään selvityksessä esiin nostetut takaisinostovaatimukset eivät kuulu S-ryhmän ketjujen toimintatapoihin.

S-ryhmän omat merkit, Rainbow ja X-tra, ovat kasvattaneet valikoimaansa erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana. Tavoitteena on, että vuonna 2013 päivittäistavarakaupan myynnistä 20 prosenttia tulee omista merkkituotteista.

"Asiakkaamme arvostavat hyvällä hinta-laatusuhteella myytäviä omia merkkejämme ja niiden myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana 35 prosentilla. Omien merkkien osuus suomalaisten päivittäistavarakauppojen valikoimista on kuitenkin varsin matala verrattuna esimerkiksi Englantiin, jossa jopa puolet myynnistä tulee kaupan omista merkkituotteista".

Työministeri Ihalainen peräänkuulutti Kilpailuviraston tiedotustilaisuudessa seuraavana toimenpiteenä vastaavien selvitysten tekemistä myös elintarvikeketjun muiden toimijoiden, teollisuuden ja alkutuotannon, osalta. Tätä myös S-ryhmä toivoo.

"Läpinäkyvyyden lisääminen koko ketjun osalta on yhteinen tavoite, jonka eteen teemme jatkuvasti työtä", Jukka Ojapelto summaa.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.