Kuvateksti

S-ryhmä ja joukko pohjoismaisia yrityksiä kouluttavat thaimaalaisia tehdastyöntekijöitä oikeuksistaan

Thaimaassa ruokasektorilla työskentelee yli kolme miljoonaa siirtolaista, joista moni joutuu kohtaamaan työpaikallaan syrjintää tai työskentelemään puutteellisissa olosuhteissa. Joukko pohjoismaisia yrityksiä S-ryhmä mukaan lukien kehittää nyt uutta koulutustyökalua tehdastyöntekijöille.

24.1.2018

S-ryhmän lisäksi hankkeessa ovat mukana Axfood, Axfoundation, Coop Ruotsi, CPF Denmark, ICA, Martin & Servera, Menigo, Norvida, Unil Norway ja QuizRR. Hanketta rahoittaa Ruotsin Innovaatiorahasto Vinnova. Koulutukset on tarkoitus aloittaa Thaimaassa syyskuussa 2018. 

- Meillä on käytössämme erilaisia työkaluja työntekijöiden työolojen varmistamiseen. Siitä huolimatta on olemassa selkeä tarve käytännön työkalulle, jolla tehtaan työtekijöitä voidaan kouluttaa heidän omista oikeuksistaan ja kehittää dialogia työtekijöiden ja työnantajan välillä. Siksi pohjoismainen projektimme on erittäin tarpeellinen, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen sanoo.

S-ryhmä hankkii Thaimaasta esimerkiksi säilyketonnikalaa ja -ananasta.

Koulutukset aloitetaan syyskuussa

Koulutukset toteuttaa ruotsalainen QuizRR, jonka työkalut perustuvat kansainvälisesti hyväksyttyihin kestävän kehityksen ja yritysvastuun suosituksiin. Koulutukset on suunnattu tehtaan työntekijöille sekä keski- ja yläportaan esimiehille, ja niissä käsitellään työntekijöiden oikeuksia rekrytointivaiheessa, työpaikan toimintaperiaatteissa ja vuoropuhelussa työntekijän ja johdon välillä. 

QuizRR hyödyntää koulutuksissaan paikalliseen kieleen sovellettuja digitaalisia välineitä, kuten tositilanteisiin pohjautuvia videoita ja tableteilla tehtäviä digikyselyitä.

- Koulutukset aloitetaan ensin 15 tehtaassa, mutta ne voidaan helposti skaalata. Niillä voidaan tavoittaa tuhansia tehdastyöntekijöitä ja esimiehiä, aivan kuten koulutusmalleillamme Bangladeshissa ja Kiinassa, hankkeen toteuttajan QuizRR:n toimitusjohtaja Sofie Nordström sanoo.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.