S-ryhmä ei kysy työnhakijoilta ikää: ”Tiedostamattomasti tapahtuvaa ikäsyrjintää kitkettävä” - S-ryhmä
Sokoksen myyjä

S-ryhmä ei kysy työnhakijoilta ikää: ”Tiedostamattomasti tapahtuvaa ikäsyrjintää kitkettävä”

S-ryhmä ei kysy enää työnhakijoilta työhakemuksissa syntymävuotta tai ikää. SOK:n asiantuntijarekrytoinneista kysymys jäi pois viime vuonna, ja tämän vuoden alusta käytäntö on ulotettu koko S-ryhmään myymälöiden, ravintoloiden ja esimerkiksi ABC-liikennemyymälöiden rekrytointeihin. Tavoitteena on, että asenteet eivät pääse vaikuttamaan työhaastattelukutsun saavien joukkoon – edes tiedostamattomasti.

31.1.2020

S-ryhmä oli mukana Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n aloitteesta käyntiin lähteneessä Työ ei syrji -kampanjassa loppuvuonna 2018. Syrjimätöntä työkulttuuria edistettiin rekrytointitempauksella: Osuuskauppa Keskimaa, Varuboden-Osla ja SOK toteuttivat kokeilun, jossa työtä haettiin täysin nimettömästi.

− Kokemus oli herättävä. Kun sellaiset taustatekijät kuten ikä ja sukupuoli eivät olleet hakemuksista nähtävissä, pääsimme todella pohtimaan, vaikuttavatko nämä tekijät rekrytointitilanteessa valintoihimme, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.

Seniorityöntekijöiden arvostus uudelle tasolle

S-ryhmässä päätettiin jättää iän ja syntymävuoden kysyminen hakemuksista kokonaan uuden henkilötietojärjestelmän käyttöönoton yhteydessä. Täysi-ikäisyys varmistetaan edelleen tarvittaessa.

− Ketään ei tule lukita tiettyyn nurkkaan tai lokeroon sellaisten elementtien vuoksi, joilla ei ole itse työn kannalta merkitystä. Iän kysymisen poisjättäminen on tärkeä symbolinenkin viesti tässä ajassa. Ihmiset on saatava pysymään motivoituneina työelämässä yhä pidempään, ja seniorityöntekijöiden arvostus pitää nostaa aivan eri tasolle, millä se yhteiskunnassamme on.

Nikulan mukaan osaaminen, koulutustausta, oppimiskyky ja asenne työntekoon ratkaisevat.

− Ikä todella on vain numero, jolla on harvoin merkitystä siinä, miten hyvin henkilö kyseiseen työhön sopii, Susa Nikula sanoo.

Lisätiedot:

S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 044 992 9297


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.