S-Etukortin edut houkuttelevat - S-ryhmä
Kuvateksti

S-Etukortin edut houkuttelevat

Asiakkuusohjelmat kiinnostavat suomalaisia yhä enemmän. S-Etukortin edut koetaan selkeiksi ja houkutteleviksi.

7.2.2013

TNS Gallupin tekemässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista asiakkuusohjelmiin. Tutkimuksessa arvioitiin 53 eri asiakkuus- ja kanta-asiakasohjelmaa. Tutkituista parhaaksi nousi jälleen S-Etukortti.

S-Etukortti sai korkeimmat arviot sekä suositteluhalukkuudessa että asiakasuskollisuudessa. Kortti löytyy lompakosta yli neljällä viidesosalla suomalaisesta. Kortti tuottaa käyttäjilleen parhaat edut. Myös ohjelman toimintaperiaatteita arvostetaan.

Bonuksen kertyminen koetaan palkitsevaksi ja selkeäksi. S-Etukorttia halutaan myös suositella tuttaville.

Nuorten kiinnostus kasvussa

Asiakkuusohjelmia pitää erittäin tai melko tärkeinä 65 prosenttia suomalaisista, keskimääräistä useammin 45–54-vuotiaat naiset. Kiinnostus ohjelmia kohtaan on kasvanut neljänneksellä vastaajista viimeisen vuoden aikana, erityisesti 18–24-vuotiaiden joukossa.

Suomalaiset ovat keskimäärin jäsenenä 7 asiakkuusohjelmassa. Eniten jäsenyyksiä on 25–54-vuotiailla naisilla, korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla.

TNS Gallup toteutti tutkimuksen Loyalty Housen toimeksiannosta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin TNS-Forum -paneelissa vuoden vaihteessa 18–65-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa. Tutkimuksessa haastateltiin valtakunnallisesti 2 250 vastaajaa. Tutkimus on valtakunnallisesti edustava.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.