Ruokakaupoissa hamstraaminen rauhoittunut – kysyntä edelleen korkeaa - S-ryhmä
Triplan Prisman kassa joulukuussa 2019

Ruokakaupoissa hamstraaminen rauhoittunut – kysyntä edelleen korkeaa

Suomalaiset ovat nyt varautuneet ja ostaneet ruokatarvikkeita kotivaraksi. Ruokailu on kuitenkin siirtynyt pitkälti kotioloihin, mikä näkyy kasvaneena kysyntänä.

24.3.2020

– Hamstraus alkaa jo rauhoittua ja myynti on tasoittunut kovimmista kauppapäivistä, kertoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Päivittäistavaroiden ostaminen on kasvanut kahden viime viikon aikana jopa kymmenillä prosenteilla. Normaalia selvästi enemmän myyneitä tuoteryhmiä on päivittäistavarakaupassa useita. Rasvoja, kuivassa säilyviä elintarvikkeita, munia, erilaisia kasvis-, peruna- ja muita ruokapakasteita ja lihatuotteita ostetaan jopa kymmeniä prosentteja tavanomaista enemmän. Myynneissä korostuvat myös saippuat, kodin puhdistusaineet ja siivoustarvikkeet.

Myös herkuttelutuotteissa näkyy kasvua, mutta vähemmän kuin varsinaisissa ruokatuotteissa. Esimerkiksi jäätelön volyymi kasvanut noin 30 prosenttia, mutta kaikissa ruokapakasteissa on suurempi kasvu. Myös esimerkiksi kekseissä, snackseissä ja makeisissa kasvua on noin 10-20 prosenttia, kun taas jauhoissa, pastassa ja riisissä sekä kuivaleivässä myynti on kaksinkertaistunut.

Tavaravirta ei katkea

– Saatavuuden kanssa on tietyissä tuoteryhmissä haasteita kasvaneen kysynnän takia. WC-paperia on jo alettu saada lisää. Juuri nyt eniten puutteita on käsidesistä ja saippuasta. Ruokapuolella on tällä hetkellä jonkin verran haasteita muun muassa lihatuotteiden ja tuoreen leivän saatavuudessa, mutta myös elintarviketeollisuudessa on lisätty toimituksia kysytyimpiin tuotteisiin, sanoo Alarotu.

Hedelmä-vihannesosastolla ja maitotaloustuotteissa on hyvä tilanne saatavuuden suhteen. Myös valmisruokaa löytyy hyvin. Myymälöihin tulee kuitenkin joka päivä lisää tavaraa. Yksittäiset tuotealueet voivat olla hetkellisesti loppu, mutta logistiikka toimii eikä tavaravirta katkea.

– Myymämme vihannekset ovat valtaosin kotimaista alkuperää, eikä näiden toimituksissa ole toistaiseksi häiriötä. Tuontihedelmien ja vihannesten osalta Italian ja Espanjan koronavirustilanne on tarkoittanut poikkeusjärjestelyjä, jotta viljelmille ja pakkaamoihin on saatu riittävästi työvoimaa. Elintarviketuotannon jatkuvuus on näillä alueilla kuitenkin tärkeysjärjestyksessä korkealla, eikä tämä ei ole juurikaan vaikuttanut tuontihedelmien saatavuuteen, kertoo Alarotu.

Myymälöiden työntekijöitä suojataan pleksilaseilla

Kassoilla henkilökunta on kasvokkain asiakkaiden kanssa. S-ryhmässä on jo jonkin aikaa selvitetty pleksilasien hankintaa kassapäätteille, ja esimerkiksi Turussa pleksejä on jo asennettu myymälöihin. Pääkaupunkiseudulla asennukset aloitetaan tälllä viikolla. Sen jälkeen asennuksia jatketaan ympäri Suomen.

– Koska myymäläverkostomme on laaja ja kauppoja on monen kokoisia, etsimme parhaita vaihtoehtoja, jotka sopivat erilaisiin tarpeisiin, Alarotu toteaa.

Tavoitteena on saada pleksit asennettua kaikkiin poikkeusaikana palveleviin ruokakauppoihin nopealla aikataululla. Alarodun mukaan tärkeintä kuitenkin on, ettei yksikään asiakas lähtisi ostoksille kipeänä.

– Se on ehdottomasti tärkein ohje kaupan henkilökunnan terveyden suojelemiseksi.

Myymälöissä kiireisimmät kellonajat yhä iltapäivällä

Ruokakaupoissa on yleensäkin eniten asiakkaita iltapäivisin noin klo 16-18 välillä. Perjantait ovat kauppapäivistä vilkkaimpia.

– Ruokakaupoissa on edelleen eniten asiakkaita iltapäivästä, mutta asiakkaat ovat hakeutuneet ostoksille myös muihin aikoihin aamun tunneille ja myöhäiseen iltaan. Osa myymälöistämme on auki myös ympärivuorokauden ja aamuyön tunnit puolenyön ja aamukahdeksan välillä ovat rauhallisia, Alarotu huomauttaa.

– Ruoan verkkokaupasta voi tilata myös omalle lähipiirille vaihtamalla toimitusosoitteen. Näin voi huolehtia esimerkiksi lähipiirin ikäihmisten ruokahuollosta.

Huoltamoiden yhteydessä olevissa myymälöissä liikkumisen väheneminen näkyy. Ruoan verkkokaupassa puolestaan asiakasmäärät ovat merkittävästi kasvaneet ja asiakasmäärät paikoin jopa kolminkertaistuneet.


Kuvat: Leena Koskela

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.