Ruokahävikki alas
Joukko asiantuntijoita, bloggareita, kansalaisjärjestöjä, tutkijoita ja kuluttajia istui saman pöydän ääreen pohtimaan tapoja, joilla kuluttajat voisivat vähentää ruokahävikkiä.
26.2.2013
SOK:n ja WWF:n tiistaina järjestämässä keskustelutilaisuudessa pohdinnan alla olivat muun muassa perheiden ruokainventaariohetket, ruokatähteitä hyödyntävä kokkiohjelma, myymälöiden neuvontapalvelut ja alennustuotteiden arvostuksen nostaminen. S-ryhmä lähtee omalta osaltaan kehittämään ideoita eteenpäin ja pyrkii auttamaan kotitalouksia ruokahävikin pienentämisessä.
Tilaisuus aloitti SOK:n ja WWF:n yhteistyössä järjestämien roundtable-tilaisuuksien sarjan. Tilaisuudet kokoavat yhteen SOK:n vastuullisuusohjelmassa määriteltyihin keskeisiin teemoihin liittyviä sidosryhmiä keskustelemaan niihin liittyvistä vastuullisuuskysymyksistä ja ratkaisumalleista.
Kuvat: S-Ryhmä
Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.