Prisma Kauppakassi -palvelu. Kuva Pirkanmaan osuuskaupan Prismasta.

Ruoan verkkokauppa yli kaksinkertaistui kahdessa viikossa – näin haasteeseen vastattiin

Voimakas kysynnän kasvu on paikoin aiheuttanut ruuhkaa S-ryhmän verkkoruokakauppaan, Foodie.fi-palveluun. Kapasiteettia palveluun on lisätty hyvin nopealla aikataululla, mutta myös valmisteltu uusien ruokaverkkokauppojen avaamista. Erityisesti riskiryhmille ruoan verkkokauppa luo kauppareissuille turvallisen vaihtoehdon.

1.4.2020

Kävijämäärät S-ryhmän verkkopalvelussa ovat kaksin-kolminkertaistuneet vain parissa viikossa. Monin paikoin toimitusikkunat on myyty viikoksi eteenpäin. S-ryhmässä on nopeasti rekrytoitu ruoan verkkokaupan tarpeisiin uusia henkilöitä keräämään asiakkaiden tekemät ostokset. Vaikutukset näkyvät kuitenkin hieman viiveellä, sillä perehdyttäminen ottaa aikansa.

”Olemme saaneet kysymyksiä siitä, että miksi Foodie.fi:ssä ruokia voi tilata vain viikon päähän. Tämä on tekninen rajoite, joka pohjautuu pankkeihin – ne eivät voi pitää maksukortin katevarausta viikkoa pidempään. Ensisijaisesti pyrimmekin lisäämään kapasiteettia eli käsipareja siten, että toimituksen saisi aina varattua viikon sisään”, verkkokaupan kehityspäällikkö Antto Pajulahti SOK:sta sanoo.

Foodie.fi:n ruuhkautuminen on paikoin aiheuttanut joitakin ongelmia mm. palveluun kirjautumisessa. Verkkopalvelun toimintavarmuutta on paranneltu yötä päivää.

Verkkopalveluita myös pienempiin myymälöihin

Koronaa edeltävässä tilanteessa ruoan verkkokaupan kysyntä keskittyi vahvasti Prismoihin. Nyt tarvetta palvelulle on myös muualla: S-ryhmässä on pikavauhtia alettu toteuttaa ruoan verkkokauppoja myös esimerkiksi S-marketteihin ja Sale-myymälöihin.

”Normaalisti palvelun käynnistäminen vie kuukaudesta pariin. Aika riippuu siitä, missä määrin tiloihin on tehtävä muutostöitä. Jos tilat ovat helposti muokattavissa verkkoruokakaupan käyttöön, järjestelmät ja siten koko palvelu on mahdollista saada käyttöön jopa vain muutamassa viikossa”, Pajulahti laskee.

Seuraavan kuukauden aikana S-ryhmän osuuskaupoissa aukeaa ainakin kymmenkunta uutta verkkokaupan myymälää ja useita uusia kotiinkuljetuspalveluita. Lisäksi useissa myymälöissä on jo aloitettu tai tullaan aloittamaan varsinaista verkkokauppaa kevyempi toimintamalli, jossa tilauksen voi tehdä myymälään sähköpostitse tai puhelimitse.

Prisma Viikki järjesti viikossa palvelun ruoan kotiinkuljetukselle

Erityisesti pääkaupunkiseudulla kysyntä on ollut suurta. Prisma Viikki päätti toimia ripeästi ja perusti ruoan verkkokaupan viikossa. Ruoan kotiinkuljetukset lähialueille alkavat huhtikuun toisena päivänä. Noutopiste Prisma Viikkiin avautuu loppukuusta.

Myös muualla Suomessa avataan täysin uusia ruoan verkkokauppoja tai laajennetaan palveluita kotiinkuljetusmahdollisuudella. Huhtikuussa näin tehdään mm. Tampereella, Varkaudessa, Porissa, Seinäjoella ja Uudessakaupungissa.

HOK-Elannon verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranuan mukaan koronaepidemia on vauhdittanut suunnitelmia uusien palveluiden avaamiseksi.

”Olemme kiihdyttäneet uusien kerääjien perehdytystä, ja nopeutamme uusien myymälöiden avauksia. Tavoitteenamme on avata noutopisteet kaikkiin HOK-Elannon Prismoihin ja laajentaa kotiinkuljetus koko pääkaupunkiseudulle.”

Ranuan mielestä ei ole nähtävissä merkittäviä eroja siinä, mitä tuotteita ihmiset ostavat kivijalkaliikkeestä ja ruoan verkkokaupasta. Yleisesti ottaen kaupaksi käyvät aivan samat elintarvikkeet. Verkkokaupan puolella on aina ostettu yhdellä kerralla enemmän, mutta nyt keskimääräisen tilauksen koko on kasvanut entisestään.

Luitko jo nämä?

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.