Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry on suomalaisten äitien perustama järjestö, joka tukee vähävaraisia lapsia ja nuoria. Prisman verkkokauppa tekee yhteystyötä Hope ry:n kanssa nyt neljättä kertaa, ja vuosien aikana verkkokaupan kautta on lahjoitettu jo tuhansia joulupaketteja. Verkkokaupasta ostetut joululahjat toimitetaan asiakkaan valitsemaan Hope ry:n toimipisteeseen, jossa vapaaehtoiset paketoivat lahjat ja toimittavat ne paikallisille, apua tarvitseville lapsiperheille.
Aiemmin verkkokaupan kautta lahjoittaminen on onnistunut vain pääkaupunkiseudulla asuville perheille, mutta sekä Hope ry että Prisman asiakkaat ovat toivoneet lahjoitusmahdollisuuden laajenemista valtakunnalliseksi. Lahjoituspaikkakunta valitaan Prisman verkkokaupassa ostosta viimeistellessä, toimitustapavalinnan yhteydessä. Mukana on 19 paikkakuntaa eri puolilta Suomea, joten apu on nyt helppo kohdistaa juuri oman kotiseudun vähävaraisille lapsille, ja lahjoituksen voi tehdä korona-aikaan sopivasti ja turvallisesti kotisohvalta käsin.
"Avulle on poikkeuksellisen vuoden myötä aiempaa suurempi tarve. Perheiden perustarpeiden täyttämisen ohessa haluamme mahdollistaa heille levollisen ja ilontäyteisen joulun. Tähän tarvitsemme mukaan kumppaneita ja lahjoittajia. Sinun apusi mahdollistaa perheelle jouluiloa ja samalla se luo toiveikkuutta haastavan elämäntilanteen keskelle", kannustaa Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Toivelistalla leluja, pelejä ja jouluherkkuja – ihan tavallisia juttuja
Lahjan valitseminen tuntemattomalle lapselle tai nuorelle voi tuntua hankalalta varsinkin, jos omasta lähipiiristä ei löydy saman ikäisiä lapsia, joilta kysyä vinkkejä. Tämän vuoksi Hope ry on tänäkin vuonna kerännyt Prisman verkkokauppaan esimerkkejä tuotteista, joita eri-ikäiset lapset ovat toivoneet. Listalta löytyy esimerkiksi lautapelejä, legoja, nukkeja ja vaatteita. Nuorille mieleisiä ja tarpeellisia joululahjoja ovat esimerkiksi kuulokkeet tai kosmetiikkatuotteet.
Lahjoittaa voi kuitenkin minkä tahansa Prisman verkkokaupasta löytyvän tuotteen. Samassa tilauksessa voi lahjoittaa niin monta lahjaa kuin haluaa ja omaan budjettiin sopii. Tänä vuonna uutena vaihtoehtona mukana on myös jouluherkkupaketteja kahdessa eri hintaluokassa. Pakettiin on koottu valikoima tuttuja, koko perheelle maistuvia jouluherkkuja, kuten suklaakonvehteja ja glögiä, jotka tiukassa rahatilanteessa saattavat jäädä ostamatta.
"Hope ry tekee todella tärkeää työtä. Haluamme yhdessä asiakkaidemme kanssa olla mukana luomassa jouluiloa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Tänä vuonna apua tarvitsee poikkeuksellisen moni lapsiperhe, mutta uskon, että yhdessä saamme kerättyä aiempiakin vuosia suuremman määrän lahjoituksia", sanoo käyttötavarakaupan johtaja Virpi Viinikainen S-ryhmän marketkaupasta.
Joululahjatilauksia Hope ry:lle voi tehdä Prisman verkkokaupassa 13.12.2020 asti, jotta kaikki paketit ehtivät saajilleen jouluaattoon mennessä.
Lue lisää: https://www.prisma.fi/fi/prisma/hope