Reilu kahvitauko

Pitkäjänteistä työtä vastuullisen kahvin puolesta

Kahvin, teen ja kaakaon vastuullisuuteen on panostettu S-ryhmän ruokakaupoissa pitkäjänteisesti. Työn tuloksena omien merkkien kahvin, teen ja kaakaon myyntivolyymista lähes 100 prosenttia on nyt sertifioituja tuotteita.

7.5.2020

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Kahvi- ja paahtimoyhdistyksenmukaan suomalaiset joivat kahvia viime vuonna lähes kymmenen kiloa henkeä kohden. Tämä tarkoittaa noin 1100 kuppia vuodessa, eli kolme kuppia päivässä. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota juodun kahvin vastuullisuuteen.

S-ryhmässä kahvin, teen ja kaakaon vastuullisuuteen on panostettu pitkäjänteisesti useiden vuosien ajan, ja S-ryhmän ruokakaupoissa myynnissä olevien omien merkkien tuotteiden sertifiointiaste on noussut nopeasti lähes sataan prosenttiin.

- Kahvi, tee ja kaakao ovat niin kutsuttuja riskiraaka-aineita, sillä niiden tuotanto on keskittynyt maihin, joissa lainsäädännön noudattaminen ja viranomaisvalvonta saattaa olla heikommalla tasolla. Tuotantoon voi siten liittyä korkeita ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä. Vastuullisuussertifiointien avulla varmistamme, että ostamamme kahvi, tee ja kaakao on tuotettu työntekijöitä ja ympäristöä kunnioittaen, kertoo vastuullisuusasiantuntija Anni Loukaskorpi SOK:lta.

Kahvitilasto

S-ryhmässä päätettiin vuonna 2016 panostaa kahvin, teen ja kaakaon vastuullisuuteen toden teolla. Omien merkkien tuotteiden sertifiointiasteet ovat nousseet nopeasti vuodesta 2017 vuoteen 2019.

Sertifikaatteina Reilu kauppa, UTZ ja Rainforest Alliance

S-ryhmä hyväksyy kahvin, teen ja kaakaon vastuullisuuden varmentamiseen Reilu kauppa, UTZ ja Rainforest Alliance -sertifioinnit, joiden kriteerien toteutumista seurataan kolmannen osapuolen auditoinneilla.

S-ryhmän omien tuotemerkkien (Rainbow, X-tra, Herkku) kahveista ja kaakaoista 99 % on tällä hetkellä sertifioitua. Teen osalta on jo päästy sataan prosenttiin. Suurin osa näistä tuotteista on UTZ-sertifioituja.

Reilun kahvitauon aika on tänään

Tänään 7.5. vietetään vuosittaista Reilun kaupan järjestämää Reilua kahvitaukoa, joka siirtyy tänä vuonna työpaikoilta ja julkisista tiloista koteihin ja etätyöpisteisiin.

Reiluun kahvitaukoon osallistumiseen sopivia tuotteita löytyy runsaasti S-ryhmän ruokakaupoista: valikoimissa on yli 30 erilaista Reilun kaupan kahvi-, tee- ja kaakaotuotetta eri brändeiltä.

Sertifioidun kahvin valitsemisen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös omiin kahvinkeittotottumuksiin. Anni Loukaskorpi muistuttaa, että kahvin suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät alkutuotannon lisäksi kulutusvaiheessa.

- Kotonakin kannattaa keittää kahvia kerralla vain sen verran kuin sitä aikoo juoda, ettei synny turhaa hävikkiä, Loukaskorpi korostaa.


Kuvat: Thom Alva / Reilu kauppa ry

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.