Tiukimmin rajoitetuilla alueilla kaikkien ravintoloiden on lopetettava alkoholijuomien anniskelu kello 17.00, jonka jälkeen juomaravintolat on suljettava kello 18.00 ja ruokaravintolat 19.00. Koronan perustasolla olevilla alueilla anniskelu loppuu ravintolatyypistä riippumatta kello 22.00 ja ravintolat on suljettava kello 23.00.*
– Etenkin tiukimpien rajoitusten alueella monia ravintoloita ei vielä avata laisinkaan, koska järkeviä ja kannattavia toimintaedellytyksiä ei näillä aukioloajoilla ole. Pidämme kuitenkin verkostoa auki niin laajasti kuin se suinkin on mahdollista, ketjujohtaja Harri Ojanperä SOK
Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.
Myös asiakaspaikkarajoitukset ovat edelleen tiukkoja, ja aiemmin säädetyt rajoitukset esimerkiksi omaa paikkaa ja tanssimista koskien jatkuvat. Alueiden rajoituksia muutetaan epidemiatilannetta vastaavaksi viikoittain ja rajoituskokonaisuutta tarkastellaan valtakunnallisen epidemiatilanteen pohjalta ensimmäisen kerran kahden viikon kuluttua.
S-ryhmässä reagoidaan muutoksiin nopeasti tilanteen sallimissa rajoissa.
S-ryhmän hotellit palvelevat kattavasti ympäri Suomen. Osa hotellien palveluista saattaa olla poissa käytöstä, ja aamiaisen asiakasmääriä on rajoitettu, jolloin ruokailu tapahtuu rytmitetysti. Aamiaista voi tilata myös huoneeseen.
Tiedot asiointimahdollisuuksista verkossa
S-ryhmän ravintoloiden tiedot koko Suomesta on koottu Raflaamo.fi-verkkosivustolle, josta voi tarkastaa, kuinka ravintolat ovat avoinna eri alueilla. Monista niin avatuista kuin asiakastiloiltaan suljetuista ravintoloista voi ostaa myös take away -annoksia tai tilata ruokaa
kotiinkuljetuksella. Tästäkin tietoa on Raflaamossa, kuten myös ajankohtaista tietoa muun muassa turvallisuudesta ja hygieniasta.
Avoinna olevat hotellit ja lisätietoja palveluista on osoitteessa sokoshotels.fi.
Turvallisuus edelleen toiminnan keskiössä
S-ryhmässä huolehditaan kaikin tavoin, että toimipaikkojen turvallisuus ja hygienia ovat erityisen hyvin hoidettu. Toiminnassa noudatetaan viranomaisten ja yrityksen sisäisiä koronavirusta koskevia ohjeita ja määräyksiä. Henkilökunta on ohjeistettu huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta ja yleisestä hygieniasta sekä toimimaan poikkeustilanteissa.
Henkilökuntamme käyttää myös aina kasvosuojaimia ollessaan samoissa tiloissa muiden työntekijöiden tai asiakkaiden kanssa. Siivouskäytäntöjä on tehostettu ja saippuan, käsidesin ja käsipyyhkeiden riittävyys kaikissa tiloissa varmistettu. Lisäksi asiakkaita ohjeistetaan monin
tavoin, jotta asiointi on mahdollisimman turvallista.
S-ryhmän ravintolat: www.raflaamo.fi ja take away -tarjonta: https://www.raflaamo.fi/fi/take-away
Hotellit: www.sokoshotels.fi ja www.radissonhotels.com
*Rajoituksissa tapahtuu alueellisia muutoksia nopeasti. Ensimmäiset rajoitusten muutokset tulivat voimaan jo 23.4. Täältä voit lukea lisää: Ravitsemisliikkeiden rajoituksia muutettiin useilla alueilla (valtioneuvosto.fi)