Melkein viiden tähden sovellus
Marraskuussa lanseerattu S-ryhmän mobiilisovellus löytyy jo lähes 200 000 älylaitteesta. Nyt sovelluksen käyttäjiä hemmotellaan aivan uusilla ominaisuuksilla.
8.4.2014
S-ryhmän asiakasomistajien odotukseen vastattiin marraskuussa, kun kaupparyhmä toi markkinoille oman älypuhelinsovelluksensa, S-mobiilin. Bonuksen, S-Pankin verkkopankin ja S-ryhmän edut yhdistävä sovellus on saanut erinomaisen vastaanoton ja sovellus onkin ladattu jo lähes 200 000 laitteeseen.
– Kuluttajat ovat arvioineet S-mobiilin neljän tähden arvoiseksi sovellukseksi. Viiden tähden sovelluksia ei juuri ole, joten S-mobiili on täyttänyt käyttäjien toiveet erinomaisesti, kertoo sähköisten kanavien päällikkö Tuomo Pyhälä S-Pankista.
**Kaunis katsella, kiva käyttää
**Sujuvan käyttökokemuksen takaamiseksi S-mobiilia on kehitetty yhteistyössä sekä asiakkaiden että alan parhaiden ammattilaisten kanssa. Sovelluksen muotokielestä vastasivat S-ryhmän omat asiantuntijat apunaan palvelumuotoilutoimisto Idean. Palvelun toteutuksesta vastasi HiQ.
S-mobiili sai hiljattain tunnustusta myös markkinointi- ja muotoilualan mittelöissä. Grafian järjestämässä Vuoden Huiput -kilpailussa S-mobiili sijoittui niin sanotulle shortlistalle vuoden parhaiden digitaalisen muotoilun töiden joukkoon. Sovellus sai myös kunniamaininnan GrandOne-kilpailun kategoriassa paras käyttäjäkokemus.
**Uusia herkkuja tarjolla
**S-mobiili helpottaa arjen asiointia nyt myös käyttäjälle räätälöityjen etukuponkien sekä toimipaikkahaun avulla.
– S-ryhmän verkkosivujen haetuimpia tietoja ovat toimipaikkojen sijainnit sekä aukioloajat. S-mobiilissa voi nyt hakea toimipaikkoja ketjuittain tai vaikkapa sen mukaan mistä saa rakentamiseen ja remontointiin liittyviä tuotteita ja palveluita, digitaalisen markkinoinnin päällikkö Jussi Säilä SOK Mediasta summaa.
Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.