Ale-laputetut tuotteet

Korona-aika pudotti ruokakaupan hävikkiä – S-ryhmä tähtää ruokahävikin puolittamiseen

S-ryhmän ruokakauppojen hävikki laski vuoden 2020 aikana peräti seitsemän prosenttia. Muutoksen taustalta löytyvät sekä toiminnan kehittäminen että koronan takia selvästi kasvanut kysyntä. S-ryhmän uutena tavoitteena on edetä kohti ruokahävikin puolittamista.

15.1.2021

- Viime vuosi oli marketkaupan hävikin suhteen hyvin poikkeuksellinen. Seitsemän prosentin pudotus johtui osin myyntimäärien kasvusta ja erityisesti tuoretuotteiden kiertonopeuden kasvamisesta, mutta myös siitä, että olemme tehostaneet tuotteiden ennustepohjaista täydentämistä, johtaja Sanna Timola S-ryhmän marketkaupasta sanoo.

Vaikka koronapandemia tuki viime vuonna ruokakaupan hävikinhallintaa, se myös koetteli tiukasti myymälöiden tavaramäärien hallintaa. Kovin ostoryntäys näkyikin hetkellisesti muun muassa jauhelihan ja pastojen saatavuudessa.

S-ryhmän ravintoloissa korona vaikutti aivan toiseen suuntaan. Ravintoloiden suhteellinen ruokahävikki kääntyi koko vuoden tasolla pieneen nousuun, vaikka hävikin absoluuttinen määrä pieneni ravintoloiden sulkemisen takia.

- Meillä oli keväällä täysin ennakoimaton liiketoiminnan alasajo, ja rajoitustoimet ovat eläneet pitkin vuotta. Seurauksena kysyntä on aaltoillut voimakkaasti, jolloin tuotteissa on syntynyt aiemman enemmän hävikkiä. Onneksi meidän mara-toimialallamme oli olemassa valmiit toimintamallit ja seuranta, mikä on helpottanut tilanteen hallintaa, ryhmäpäällikkö Tuomo Keskinen S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.

Kiertotalouden ratkaisut mukaan hävikkityöhön

S-ryhmä päivitti oman ruokahävikkitavoitteensa vuoden 2020 lopulla osana tuolloin hyväksyttyä uutta vastuullisuusohjelmaa. Nyt tähtäimessä on hävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Uusi tavoite on linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.

- Jatkossa etsimme ratkaisuja varmasti aiempaa enemmän yhteistyössä elintarvikeketjun eri toimijoiden kanssa. Lisäksi kartoitamme mahdollisuuksia hyödyntää tehokkaammin oman toimintamme sivuvirtoja. Se voi tarkoittaa aivan uudenlaisia kumppanuuksia, SOK:n vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa korostaa.

S-ryhmän omien ja elintarvikeketjun toimenpiteiden lisäksi Elomaa toivoo toimia myös kuluttajilta, koska suuri osa ruokahävikistä syntyy edelleen kotitalouksissa.

- Hävikkitalkoissa tarvitaan meidän kaikkien panostusta. Yhä useampi kulutta pohtiikin erilaisia keinoja oman hävikin vähentämiseksi. Tässä myös meillä, kaupan ja maran toimijana sekä tavaran toimittajilla on mahdollisuus tukea kuluttajia esimerkiksi tuotepakkauksien tai uusien hävikkituotteiden kautta. Myös ruuan arvostuksen nostaminen hävikkikeskusteluun on tarpeellista.


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.