joulutontut prisma

Jouluvalojen myynnissä lähes ennätysmäistä kasvua – Prisman myyntidata paljastaa millaisia joulukoristeita suomalaiset vuonna 2021 haluavat

Suomalainen haluaa nyt panostaa kotinsa valoihin lähes ympärivuotisesti ja jouluvalojen ostaminen aikaistuu yhä kauemmas joulusta, kertoo Prisman tuore myyntidata. Joulusisustuksessa korostuvat samalla tänä vuonna led-valoja hyödyntävät koristeet, joilla halutaan tuoda lisää tunnelmaa kotioloihin. Suomalaisten joulukodeissa nähdään tänä vuonna myös kierrätysmateriaaleja sekä uusia värejä. Mukana on myös erikoinen ilmiö: kasvava kiinnostus jättimäisiin tonttuihin.

1.12.2021

Prisman kodin ja viihteen myyntipäällikkö Rauna Junnila kertoo, että viime vuosi oli jouluvalojen myynnissä ennätyksellinen ja kategoria kasvoi jopa 20 prosenttia. Saatavuusongelmista huolimatta lähes sama tahti on jatkunut myös tänä syksynä ja Prismassa on huomattu, että suomalainen ostaa joulun valontuojat kotiinsa yhä aikaisemmin.

”Jouluvaloissa trendinä on erilaiset ulkovalosarjat, joiden myynti on kehittynyt jo muutaman vuoden todella hyvin. Lisääntynyt kotoilu on kasvattanut kysyntää ja entistä enemmän halutaan panostaa parempiin valoihin. Trendinä on ollut myös aiempaa aikaisempi oman joulumaailman tekeminen ja nyt jo lokakuussa tuodaan valoja pihoille, parvekkeille sekä ikkunoihin. Joulukuu on yhä myynnillisesti suurin, mutta lokakuu ja etenkin marraskuu lähestyvät sitä jatkuvasti. Ihmiset haluavat luoda valoisan ja jouluisan kodin entistä aikaisemmin”, Junnila toteaa.

Junnilan mukaan valo-ominaisuuksia halutaan perinteisen valosarjan lisäksi nyt myös koristeilta.

”Led-valollisten koristeiden myynti on selvässä kasvussa ja voidaan sanoa, että joulukoristeen ja jouluvalon rajapinta lähenee jo toisiaan.”

Jättimäiset tontut lähtivät liikkeelle hyllyistä

Eräs tämän joulun erikoisimmista ilmiöistä on kankaisten tonttujen, ja nimenomaan erittäin isokokoisten (90-100 cm) tonttujen, myynnin kasvu.

”Jopa metrin korkuisia tonttuja myydään nyt hyvin ja näillä hauskoilla koristeilla on selkeästi paikkansa suomalaisten kotien joulusisustuksessa. Toinen tällä hetkellä erityisesti kiinnostava kategoria on muovikuuset, joiden myynti on ollut kasvussa jo usean vuoden ajan. Näissä panostetaan selkeästi nyt laatuun, sillä ylemmän keskihinnan muovikuusia myydään entistä enemmän. Joulukuuselta vaaditaan nykyään paljon”, Junnila kertoo.

Myös kestosuosikit pitävät yhä pintansa.

”Kestosuosikeiksi voisi sanoa Arabian Muumi-minimukisettiä sekä tonttulakkeja. Minimukisetti, joka vaihtuu vuosittain, on erityisesti keräilytuote, ja sitä keräillään kuten Muumi-mukeja yleensäkin. Tonttulakeissa perinteisen lakkien lisäksi rinnalle ovat nousseet myös esimerkiksi palettihatut sekä palmikkohatut, joissa on mukana kaksi lettiä”, myyntipäällikkö toteaa.

Junnila pitää kiinnostavana myös sitä, että joulusisustuksen materiaaleissa ja väreissä on nähtävissä muutosta.

”Puu sekä muut kierrätysmateriaalit nostavat nyt selkeästi päätään myös joulukoristeissa. Lisäksi myös lasiset koristeet ovat lisääntyneet, vaikka niiden myynti onkin vielä melko rajallista. Väreissä perinteiset kulta, punainen ja hopea ovat kysyttyjä, mutta niiden rinnalle on noussut myös vahvasti vaaleanpunainen, valkoinen ja sinisen eri sävyt.”


Kuvat: Petri Blomqvist

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.