Sepideh Rahaa: Songs to Earth, Songs to Seeds (Lauluja Maalle, lauluja siemenille), 2023. © HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola

Ilmaiseksi taidetapahtumaan: S-ryhmä on Helsinki Biennaali -pääyhteistyökumppani

Helsinki Biennaali järjestetään 12.6.–17.9. Vallisaaressa, Tennispalatsissa sekä eri puolilla kaupunkia. S-ryhmä on yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista, ja S-ryhmä mahdollistaa elokuun viimeisenä perjantaina ilmaiset vesireittimatkat Vallisaareen sekä vapaapääsyn HAMin biennaalinäyttelyyn.

10.8.2023

Joka toinen vuosi järjestettävä Helsinki Biennaali -nykytaidetapahtuma esittelee tällä kertaa noin 30 kansainvälistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Päätapahtumapaikat ovat Vallisaari ja HAM Helsingin taidemuseo. Lisäksi taideteokset ja muu biennaaliohjelma levittäytyvät ympäri Helsinkiä.

Biennaalin taideteokset sijoittuvat Vallisaaressa merkityn reitin varrelle sekä ulkotilaan että historiallisiin rakennuksiin ja ruutikellareihin. Näyttely on yleisölle maksuton, mutta kävijät maksavat saareen kulkevan lautan lipun hinnan. HAMin Helsinki Biennaali -näyttelyyn on museon pääsymaksu. Poikkeuksena maksullisuuteen on perjantai 25. elokuuta, jolloin lauttamatkat ja pääsy HAMin biennaalinäyttelyyn ovat kävijöille ilmaiset. Ilmaispäivän tarjoaa S-ryhmä. Ilmaispäivän lauttalippujen varauskalenteri aukeaa 18.8. osoitteessa helsinkibiennaali.fi.

Kulttuuria kaikille

”Arjesta juhlaa makusi mukaan” kuuluu S-ryhmän visio. Perinteisten kaupan palvelujen lisäksi S-ryhmä on mielellään tarjoamassa asiakkaille myös muita elämyksiä. Kaupparyhmälle onkin hyvin luontevaa olla yhteistyössä Helsinki Biennaalin kanssa.

- Merkittävä taidetapahtuma pääkaupunkiseudulla on erinomainen mahdollisuus meille olla tukena asiakkaidemme arjessa. Ei ole itsestään selvää, että näihin aikoihin ihmisillä olisi ylimääräistä rahaa taidetapahtumaan käytettäväksi. Lauttalippu historialliseen Vallisaareen maksaa normaalisti parisenkymppiä, nyt upeaan ja virkistävään luontoon taidetta kokemaan voi päästä ilmaiseksi, sanoo mediajohtaja Päivi Anttikoski SOK:sta.

Yhteiskunnallinen tukija

S-ryhmä koostuu 19 osuuskaupasta. Ne tukevat vahvasti eri asioita ja tapahtumia omilla alueillaan eri puolilla Suomea. Noin puolet osuuskauppojen tuesta kohdistuu lasten ja nuorten liikuntaan, toinen puoli jakautuu esimerkiksi yhteiskunnallisten ja kulttuuria tukevien asioiden edistämiseen.

- Emme ole vain kaupparyhmä, vaan olemme tukemassa ja antamassa ihmisille kokemuksia sekä rikastamassa heidän elämäänsä. Helsinki Biennaalissa yhdistyy osuvasti kulttuuri ja liikunta, kun Vallisaaren kolmisen kilometriä pitkän taidereitin kävelee, Päivi naurahtaa.

S-ryhmän taide tutuksi

Taiteella ja S-ryhmällä on erittäin pitkä yhteinen historia. Osuuskaupat sekä keskusorganisaatio SOK ovat alusta asti ja yhä tänäkin päivänä tukeneet taiteilijoita ostamalla heidän taidettaan. Osaan S-ryhmän toimijoiden omistuksessa olevasta taiteesta voi päästä tutustumaan esimerkiksi hotelleissa eri puolilla Suomea. SOK on kerännyt lähes 100 vuotta suomalaista taidetta, josta valikoituja helmiä voi nyt ihastella Helsingin keskustan Solo Sokos Hotel Tornissa. Taideteoksia on koottu hotellin kaikkiin tiloihin.

- Solo Sokos Hotel Tornissa majoittuu myös Helsinki Biennaaliin tutustuvia kansainvälisiä toimittajaryhmiä. S-ryhmän hotellit, kuten Original Sokos Hotel Presidentti, toimivat lisäksi monien Biennaalin taiteilijoiden ja rakentajien majoittajana, Päivi kertoo.

Lue lisää S-ryhmän ja Helsinki Biennaalin yhteistyöstä S-kanavalla: s-kanava.fi/vip

Ilmaispäivän lauttalippujen varauskalenteri aukeaa 18.8. osoitteessa helsinkibiennaali.fi.

Kuvan teos: Sepideh Rahaa: Songs to Earth, Songs to Seeds (Lauluja Maalle, lauluja siemenille), 2023. © HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola


Kuvat: Kirsi Halkola

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.