Kuvateksti

Apua roskahuoliin – S-ryhmän omien merkkien pakkausten kierrätysaste sataan

Asiakaspalautteista huokunut huoli tuotteiden pakkausmateriaalien ympäristöhaitoista sekä halu edistää kiertotaloutta vauhdittavat S-ryhmän kierrätystekoja. Kaupparyhmän päivittäistavarakaupassa linjattiin, että oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat 100-prosenttisesti kierrätettäviä vuoden 2022 loppuun mennessä.

8.6.2018

Samalla päätettiin lisätä uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja pakkauksia oma merkki -tuotteissa sekä edistää ihmisten tietoisuutta pakkauksien kierrätyksestä. Nyt tutkitaan myös mahdollisuuksia vähentää pakkausmateriaalien määrää ilman, että tuotteiden laatu kärsii siitä.

– Omien merkkien pakkausmateriaaleihin voimme vaikuttaa suoraan. Haluamme kuitenkin kannustaa myös brändituotteiden valmistajia ja teollisuutta pohtimaan, olisiko muoville vaihtoehtoja. EU:n muovistrategia tarjoaa kotimaisille pakkausinnovaatioille mainion maaperän menestyä. Haluamme olla mukana tukemassa tätä kansantaloudellisestikin merkittävää uudenlaista tekemistä. Mittakaavaetuja saadaan vasta, kun volyymit ovat riittävän suuria, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta toteaa.

S-ryhmän omista merkeistä myydyimpiä ovat Kotimaista-tuotesarja, Rainbow- ja X-tra, käyttötavarapuolella House. Ruokakaupan tuotteet pakataan kartonki-, muovi-, metalli- tai lasipakkauksiin, käyttötavaran puolella käytössä on eniten kartonkia ja muovia.

Kun pakkausmateriaali on täysin kierrätettävää, se voidaan hyödyntää edelleen uusien pakkauksien tai tuotteiden raaka-aineena. Tällä hetkellä esimerkiksi mustaa muovia tai kahvipakkauksia ei voida kierrättää ja ne ohjautuvat poltettavaksi.

Kierrätys kaiken a ja o

Osa S-ryhmän omien merkkien pakkauksista on jo kierrätettäviä. Uusiutuvista raaka-aineista tehtyjen pakkauksien lisäämisessä on sen sijaan työsarkaa.

–Kuitupakkaukset kuten kartonkipakkaukset on jo nyt valmistettu uusiutuvista raaka-aineista. Nyt haluamme löytää etenkin uusia kotimaisia biopohjaisia vaihtoehtoja, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman kertoo.

Muovi on ollut ympäristökeskustelun keskiössä viime aikoina. Senja Forsman painottaa, että muovin käytössä suurin haaste on kierrättämätön muoviroska. Monen tuotteen kohdalla muovi tarjoaa parhaan suojan ja oikein kierrätettynä muoviroska ei päädy esimerkiksi meriin.

Pakkausmateriaalien ympäristökuormitusta onkin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ympäristövaikutukset ovat monen eri tekijän summa. Pakkauksen tehtävä on suojata tuotetta kuljetuksen ja varastoinnin ajan ja elintarvikkeiden kohdalla varmistaa tuotteen säilyvyys.  Hyvä pakkaus myös vähentää ruokahävikkiä.

– Lisäämme pikkuhiljaa pakkauksiin myös selkokieliset lajitteluohjeet, Senja Forsman kertoo.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.