Projektipäällikkö, SOK, ABC-ketjuohjaus

Arttu Ruoho

S-Trainee 2018

Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi valmistunut Arttu Ruoho työskentelee digipalvelupäällikkönä SOK:lla ABC-ketjuohjauksessa. S-Trainee-ohjelmaan Arttu haki kiinnostavien työtehtävien ja monipuolisten mahdollisuuksien perusteella.

Millaista on digipalvelupäällikön arki?

Eri asioiden selvittelyä ja eteenpäin viemistä. Itse toimin eniten ABC-ketjun digitaalisten kanavien, esimerkiksi ABC-mobiilin parissa. Tehtäviini kuuluu digipalveluiden liiketoiminnan operatiiviseen toimintaan ja tuotantoon liittyvien tehtävien suunnittelu, toteutus ja koordinointi eri sidosryhmien kanssa. Digipalveluita kehitetään jatkuvasti liiketoimintatarpeiden mukaan, esimerkiksi analytiikan avulla. Lisäksi toimin polttonestekaupan ja autopesujen parissa aktiivisesti. Olen työssäni paljon tekemisissä alueosuuskauppojen ja SOK:n eri asiantuntijoiden kanssa.

Millainen kokemus S-Trainee-ohjelma oli?

Aloitin S-Trainee-ohjelmassa syyskuussa 2018. Koulutuspaikka ketjuohjauksessa vaikutti itselle mielenkiintoiselta ja sopivalta: pääsisin hyödyntämään omia vahvuuksiani ja aikaisempaa työkokemusta mutta oppimaan myös paljon lisää. Pääsin kiertämään monipuolisesti SOK:n sisällä sekä muutamassa eri osuuskaupassa ja pääsääntöisesti keskityin ABC-toimialaan alusta asti. Harjoitteluaikana pääsin mukaan SOK:n strategiayksikköön tekemään ruoan verkkokauppaan liittyvää kustannuslaskelmaa ja vastuullisuusyksikössä pääsin mukaan keskustelemaan toimitusketjujen vastuullisuudesta. Olin todella tyytyväinen ohjelmaan kokonaisuutena.

Mitä vinkkejä antaisit tuleville S-Traineille?

S-ryhmä on työnantajana vaativa, mutta antaa myös paljon ja tarjoaa monia eri mahdollisuuksia urapoluille. On hyvä tarkkailla sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Koskaan ei tiedä millaisista hommista itsensä löytää hetken päästä. Itselle parasta antia oli trainee-porukka ja yhteiset tapaamiset sekä koulutuspäivät – niistä kannattaa ottaa kaikki irti.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.