Töissä Radisson Blu -hotellissa - S-ryhmä
Tuhkimotarinasta tuli totta

Tuhkimotarinasta tuli totta

Askel askeleelta unelmien työhön

Alia Hussain päätti kesätyössään kerrossiivoojana, että jonain päivänä hän työskentelee hotellin vastaanotossa. Nyt kolmekymppisenä hän on Customer Experience Manager Radisson Blu Royalissa, Yes I Can! -kouluttaja, kahden pojan äiti ja elämästään nauttiva nainen.

Olin 16-vuotias musiikkilukiolainen, kun järjestin itseni työhaastatteluun Radisson Blu Royalin kerroshoitoon ja sain kesätyöpaikan. Opin ja kasvoin sen kesän aikana huimasti. Huoneiden siivous oli rankkaa, mutta onnekseni sain jatkaa töitä viikonloppuisin ja iltaisin lukion ohessa. Välillä pääsin aamiaisplokkariksi.

Katsoin haaveillen respan kauniita ja osaavia virkailijoita. Kunpa joskus pääsisin tuonne töihin, ajattelin aina ohi kulkiessani. Niin, miksipä ei!

Nuorena jaksaa

Ehdin saada opiskeluni juuri päätökseen ennen kuin esikoiseni syntyi. Poika oli alle vuoden, kun aloitin työt vastaanottovirkailijana tutussa Royalissa. Moni päivitteli, miten jaksan vauvan äitinä vuorotyön. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin. Lapsirakkaani toivoin pian toista lasta ja niin saimme kuopuksemme.

Kotonamme on melkoinen rumba arjen aikataulujen kanssa, sillä myös mieheni tekee vuorotyötä. Onneksi apunamme on läheisiä.

Unelmien työ

Pari vuotta sitten tuhkimotarinani huipentui, kun minut valittiin Royalin vastaanoton vuoropäälliköksi. Sittemmin minut on nimitetty Customer Experience Manageriksi. Nautin työstäni suunnattomasti. Huolehdin vuoroni aikana hotelliin tulijoista ja lähtijöistä – kaikesta mahdollisesta vip-tervehdyksistä takseihin. Siinä ohessa vastaan sähköposteihin ja palautteisiin.

Vastaanotossa olemme asiakkaan ensimmäinen ja viimeinen kohtaaminen hotellissa, joten on ratkaisevaa, millaisen fiiliksen hän meistä saa. On tärkeää, että asiakas kokee itsensä erityiseksi ja huomioiduksi.

Töihin on aina kiva tulla ja laittautua: kammata hiukset nätisti ja meikata. Joskus sovimme porukalla, että tänään laitamme pinkit huulet.

Saan joka päivä virtaa upeista työkavereistani. Olen löytänyt heistä jopa sydänystävän.

Yes I Can!

Asiakkaita ei pidä pelätä. Haastavissa tilanteissa katson asiakasta silmiin ja kysyn rauhallisesti, miten voin auttaa ja mitä asiakas toivoo. Yleensä pulmat selviävät, kun asiakkaalle tarjoaa tilanteeseen vaihtoehtoja. Joskus olen käynyt asiakkaan kanssa viidessä huoneessa ennen kuin sopiva on löytynyt.

Jaan omia kokemuksiani uusille työntekijöillemme Yes I Can! -koulutuksissa. Kerron brändistämme ja palveluasenteestamme. Korostan, kuinka tärkeää tässä työssä on olla oma itsensä. Vedän koulutuksetkin omalla tyylilläni.




  • Alia Hussain, Radisson Blu Royal Hotellin vastaanoton Customer Experience Manager.
  • Koulutus: hotellivirkailija Ravintolakoulu Perhosta.
Haluatko meille töihin?

Ura #ässäduunissa?

Selaa avoimia työpaikkojamme, täytä hakemus ja liity mukaan 40 000 ässäläisen yhteisöön.

Kaikki avoimet työpaikkamme

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.