Näkökulma
Vieraskynä: Hiiliviljely on pop, mutta maaperä on vielä pitkälti tuntematonta
11.10.2021
Eija Hagelberg
Hiiliviljely on pop. Siitä tiedetään paljon, muttei läheskään kaikkea. Maailmalla tutkimusta tehdään monissa eri kolkissa, ja Suomi on yksi hiiliviljelyn tutkimuksen kärkimaita. Kyse on kuitenkin edelleen monilta osin tuntemattomasta maaperästä jalkojemme alla. Yrityksillä on tärkeä tutkimuksen tukijan rooli.
Tietoa maaperän kyvystä sitoa hiiltä on viime vuosina kertynyt runsaasti. Tiedämme esimerkiksi, että mikrobit, kasvinjäänteet ja muu biomassa ovat avainasemassa hiilen varastoitumisessa. Mutta mitä syvemmälle maan sisään mennään, sen vähemmän tiedetään.
Voimme hillitä ilmastonmuutosta varastoimalla hiiltä maaperään. Hiiltä varastoivilla viljelytoimenpiteillä on muitakin hyviä vaikutuksia: ne parantavat peltomaan rakennetta, lisäävät maaperän monimuotoisuutta ja vähentävät vesistöjen ravinnekuormitusta. Hiiliviljelyn menetelmillä voimme myös vähentää ulkoisten panosten, kuten keinolannoitteiden ja kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Hiiliviljely onkin osa laajempaa kokonaisuutta, uudistavaa maataloutta.
Suomalaiset viljelijät ottavat viiden vuoden välein maanäytteitä joka peltolohkolta 20 sentin syvyyteen asti. Maanäytetulosten perusteella viljelijät suunnittelevat muun muassa peltojen lannoituksen. Myös maaperätutkimus keskittyy vahvasti pintakerrokseen. Siinä riittääkin edelleen tutkittavaa: esimerkiksi siinä, mitkä tekijät maaperässä vaikuttavat satoon, hiilen varastoitumiseen ja ravinnepäästöihin.
Laboratorioissa ja tutkimuslaitosten koekentillä tutkimukset pyörivät kiivaina. Haastekertoimia saadaan, kun mukaan otetaan kaikki eri viljelytoimenpiteet ja -menetelmät, vaihtelevat sääolot, inhimilliset tekijät ja muut muuttujat. Olemme silloin lukemattomien kysymysmerkkien äärellä. Tarvitsemme lisää tutkimusta, pilotointia ja viljelijöiden kokemuksia!
Tarvitsemme monenlaista mittaamista, jotta ymmärrämme, miten hiili varastoituu. Kuinka suuri oli sato ja millaiset olivat panokset? Mikä oli maaperän kosteusprosentti ja lämpötila kasvukauden eri vaiheissa, paljonko satoi ja miten satoi? Millainen on pellon rakenne ja kasvukunto, missä kohdin on havaittavissa kasvien kasvua hidastavia tiivistymiä? Mikä on optimaalinen aika toimenpiteille? Kuinka tiheä oli kasvusto?
Kun saisimme edellä mainitut tiedot yksiin kansiin ja järjestykseen, saisivat viljelijät suurempia satoja, ravinteet pysyisivät pellossa kasvien käytössä ja hiili kertyisi maahan. Mutta tärkeintä on, että tarkennamme koko ajan seurantaa, mittausta ja toimenpiteiden hienosäätöä sekä kokeilemme uusia menetelmiä.
Palataan takaisin siihen syvempään maaperän osaan. Syviä maakerroksia on kahden viime vuoden ajan tutkittu Helsingin yliopiston maaperälaboratoriossa Carbon Action -tutkimushankkeessa. Syksyllä 2019 kerättiin 30 maatilalta eri puolilta Suomea maanäytteitä metrin syvyyteen asti. Parhaillaan näytteitä analysoidaan, ja tuloksia odotellaan jo ihan hiilenä. Kutkuttavaa on tietää, paljonko hiiltä ja fosforia löytyy metrin syvyydestä. Kiinnostavaa on myös nähdä, millaisia eroja on eri maakerroksissa. Joka tapauksessa saamme erittäin merkittävää ja ainutlaatuista tietoa, sillä aiemmin syviä maanäytteitä ei ole ylen määrin otettu. Kokonaiskuva rakentuu tutkimus kerrallaan.
Tutkimuksen rahoitus metrin syvyisten maanäytteiden ottoon ja analysointiin löytyi yllättävältä taholta. S-ryhmä päätti osallistua Carbon Action -tutkimuksen rahoittamiseen, ja syvät maanäytteet saatiin siten otettua.
Perinteinen tutkimusrahoitus ei helposti taivu vaativiin ja resursseja vieviin näytteenottoihin ja taustavalmisteluihin, joten ilman S-ryhmän rahoitusta tutkimus olisi yhä nollapisteessä. Kiitos S-ryhmälle!
Haluankin tässä nyt heittää pallon kestävää ruuantuotantoa kannattaville yrityksille: osallistukaa tutkimus- ja kehitystyöhön rahoittajina! Puuttuvia palasia löytyy käytännön pilotoinnista ja näytteiden keruusta, ja tutkittavaa riittää. Tutkimustyön edistyminen on kiinnostavaa seurattavaa. S-ryhmän kanssa olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä työn edetessä, ja näin myös rahoittaja on päässyt aitiopaikalta seuraamaan tutkimuksen edistymistä.
Kaikki me tarvitsemme ruokaa syödäksemme ja usein myös herkutellaksemme. Kehitetään yhdessä ruuantuotantoa kestävämpään suuntaan, niin tulevaisuutemme on taattu. Ilmastonmuutos lyö vaikeuskertoimia, mutta yhteistyöllä voimme ne ratkaista.
Kuvat: Sanna Söderlund
Eija Hagelberg
kirjoittaja on projektijohtaja Baltic Sea Action Group -säätiössä, joka yhdistää Itämeri-, ilmasto- ja luonnon monimuotoisuus -työtä