Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen: Vieläkö mietit, miksi Pride-viikko on tärkeä? - S-ryhmä

Mielipiteet

Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen: Vieläkö mietit, miksi Pride-viikko on tärkeä?

Lea Rankinen

27.6.2019

Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, SOK

Kuluvan viikon Helsinki Pride -tapahtuma nostaa jälleen yhdenvertaisuuskysymyksiä pinnan alta. Yhden viikon ajan juhlistamme monimuotoisuutta ja sitä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Yhden viikon ajan yritykset viestivät arvokkaasti mukana olostaan ja tuestaan seksuaalivähemmistöille. Yhden viikon ajan muistamme. Se on hukkaan heitettyä aikaa, jos yhdenvertaisuuden eteen ei tehdä töitä vuoden jokaisena viikkona.

Kaappi on tuttu paikka myös minulle. Luen huolestuneena tutkimuksia, joiden mukaan iso osa avoimista, paikkansa jo löytäneistä nuorista siirtyy sinne takaisin tultuaan täysi-ikäisiksi ja päästessään mukaan työelämään. Viesti on karua kertomaa, kuinka paljon meillä on työelämässä tehtävää monimuotoisuuden toteutumiseksi – huolimatta siitä, että vähemmistöjen yhdenvertaisia oikeuksia on edistetty paljon.

Merkittävänä nuorten työllistäjänä S-ryhmän on erityisen kriittistä havaita näitä signaaleja. Kaupan ala on silta työelämään, ja meillä on vastuu näistä nuorista. Identiteetin peitteleminen on raskasta ja kuormittavaa, eikä sitä pitäisi joutua tekemään missään elämänvaiheessa. Yhdenvertaisuus ei ole mielipidekysymys, eikä sattuman pitäisi sen toteutumista elämässämme sanella.

Lupasin vuosi sitten eräässä Pride-viikon tapahtumassa toimia itse esimerkkinä. Haluan puhua sen puolesta, että jokainen voi työyhteisössä olla oma itsensä. Jokainen saa kertoa itsestään mitä haluaa, olla sellainen kuin on, asettumatta muiden rajoihin. Jokaisen pitää voida tulla hyväksytyksi ja tuntea olevansa arvokas jäsen yhteisölle.

Olen pitänyt lupaukseni, ja kokemus on ollut voimaannuttava ja hyvin positiivinen. Siksi tein uuden lupauksen: lupaan avata työpaikallani latua jatkuvalle keskustelulle, olla mukana synnyttämässä konkreettisia tekoja yhdenvertaisuuden puolesta ja edistää monimuotoisuuden laajaa tarkastelua S-ryhmässä.

Sillä, kuten sanottu, teema on tuttu. Olin ensimmäiset kahdeksan vuotta elämästäni sairas, lainsäätäjän silmissä. Olin 29-vuotias, kun minulle tuli mahdolliseksi rekisteröidä parisuhteeni. Olin yli 40-vuotias, kun sain oikeuden avioliittoon. Minulla Pride on ilon juhla, kannanotto ihmisoikeuksien puolesta, olematta ketään tai mitään vastaan. Se on väylä itseilmaisulle ja merkitsee oikeutta tulla nähdyksi. Se on vapautta.

Mutta tämä viikko on ohi nopeasti. Erityisen tärkeä Pride on muistuttaessaan meitä siitä, että vuodessa on 51 muutakin viikkoa. Mitä saataisiin niiden aikana aikaiseksi?

Lea Rankinen

Lea Rankinen on SOK:n vastuullisuusjohtaja.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.