Mielipiteet

Työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen: Yritysjohtaja, VIP-henkilösi ovat kohta täällä – kesätyöntekijät!

16.5.2019

Sanna-Mari Myllynen

SOK:n työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen

Työnantajamielikuvan kannalta tärkein hetki on käsillä nyt: kesätyöntekijät saapuvat. Kesätyöntekijät ovat juuri niitä nuoria, joihin vaikuttaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin mainosjulisteen sloganin ratkominen. Itseasiassa paljon tärkeämpää.

Nämä nuoret pohtivat, mihin suuntaisivat elämässään, ja tekevät valintoja tulevien vuosien aikana. Heidän ajatteluunsa vaikuttamisen pitäisi olla kaikkien työnantajien ja alojen edustajien agendalla vakavasti. Kuinka monen johtoryhmän pöydällä on jo käynyt "Suunnitelma kesätyöntekijöihin vaikuttamisesta 2019"? Vai kiistelläänkö teillä siitä, montako tuntia kesänuorten perehdyttämiseen voi tai ei voi käyttää, kuka sen hoitaisi ja pitääkö sitä ylipäänsä hoitaa?

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, niin tässäkin. Ensimmäisen aamun ensimmäiset tunnit ovat tärkeitä. Onko kesänuorta vastassa kiireinen ja hätäinen esimies, joka tuikkaa työvaatteet syliin ja komentaa heittelemään laatikoita nurkkaan siihen asti, kun hänellä on aikaa opettaa kunnolla. Vain onko vastassa lämmin kädenpuristus ja silmiin katsova toteamus: "Onpa hienoa, kun saimme sinut tänne meille. Olemme suunnitelleet sinulle tällaista perehdytyspolkua seuraavien päivien ajalle. Koko tämä työporukka on täällä sinun tukenasi. Tästä tulee hieno kesä!".

S-ryhmän Nuori Mieli Työssä -ohjelman puitteissa tehdyssä Nuorten työelämäodotukset -selvityksessä perehdyttämisen merkitys nousi kaikkein tärkeimmäksi selittäjäksi nuorten työelämätaidoissa. Monet menestykselliset yritykset pitävätkin tätä vaihetta yrityksen tärkeimpänä henkilöstön kehittämisen prosessina. Tutkimuksessamme hyvä perehdytys vaikutti jopa kykyyn huolehtia omasta työkyvystä työajan ulkopuolella. Ja tutkitusti tämä kihlausaika on suurin selittävä tekijä työpaikkaan sitoutumiseen. Sillä on siis paljon muitakin tärkeitä merkityksiä kuin itse työn oppiminen.

Nuorten työelämän ensiaskeleet ovat tärkeä asia koko Suomelle. Kesätöissä tulisi herätä polttava halu tulla mukaan työelämään, päästä hankkimaan omaa rahaa, halu itsenäistyä ja hankkia itselleen ammatti. Kesän aikana työelämään kuulumisesta tulisi jäädä jälki, joka houkuttelee nopeasti takaisin.

Ensimmäisten viikkojen tunnelmat jäävät kesätyöntekijän mieleen ikuisesti. Onko niissä epävarmuutta, hätää ja noloutta? Vai innostusta, turvallisuutta ja yhteenkuuluvaisuutta? Se, miten me aikuiset olemme tuon hetken suunnitelleet, kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Tuo tunne vaikuttaa vielä vuosienkin päästä – myös silloin kun nuori tekee valintoja asiakkaana.

Sanna-Mari Myllynen

Työhyvinvointijohtaja

Sanna-Mari Myllynen on loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja ihmisen motivoitumisesta. Hän toimii työhyvinvointijohtajana S-ryhmässä ja pohtii päivittäin, kuinka selvitä oman työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta omassa arjessaan.

SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.