Mielipiteet

Työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen: Ensi kertaa töihin tuleva nuori pohtii – Pärjäänks mä?

16.5.2019

Työhyvinvointijohtaja

Sanna-Mari Myllynen

SOK:n työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen

Kysymys on pysäyttävä, sillä se sisältää todellisen tunteen, joka meillä kaikilla on uuden edessä. Pelko pärjäämisestä uudessa tilanteessa on täysin luonnollista. Me S-ryhmässä tiedämme sen.

Ensimmäinen haastattelukokemus jännittää, totta kai!

S-ryhmä palkkaa ensi kesänä ennätysmäärän, noin 14 000 kesätyöntekijää. Haku on parhaillaan meneillään, ja suunnittelemme nuorten haastatteluja, joissa kohtaamme kaikki hakijat. Ensimmäinen hakukokemus on jännittävä, ellei kuumottava! Haluamme, että jokaiselle jää työn hakemisesta hyvä fiilis. Nuorille on tärkeää saada kokemuksia, joissa he voittavat pelkonsa ja selviävät jännityksen tunteensa kanssa. Ensimmäinen työnhaku voi olla sellainen kokemus. Siinä onnistuminen on tärkeää, vaikka työpaikka ei aukeaisikaan.

Nuori Mieli Työssä -ohjelmamme valmistaa meitä ottamaan nuoret vastaan

Olemme S-ryhmässä käynnistäneet Nuori Mieli Työssä -ohjelman, jonka tarkoituksena on tukea nuoria työelämän ensiaskeleissa. Ohjelman avulla me työnantajatkin tiedämme enemmän siitä, mikä nuorille työuransa alussa oleville ihmiselle on tärkeää.

Toteuttamamme tutkimuksen mukaan mukavat työkaverit, kokemus porukkaan pääsemisestä sekä oman esimiehen kannustava palaute ja ohjaus ovat nuorille kaikkein tärkeimpiä asioita. Se, että voi luottaa saavansa apua työkavereilta kinkkisessä tilanteessa ja selviää hankalistakin paikoista, auttaa nuorta kasvattamaan työminäänsä ja luottamaan itseensä.

Meillä kesätyöntekijää odottaa työyhteisö, joka on perehdyttänyt vuosien aikana kymmeniä tuhansia S- ryhmään saapuvia. Osaamme siis homman. Hyvä perehdyttäminen on ehkä yksi työelämän tärkeimpiä portaita, ellei tärkein. Tutkimusten mukaan tyytyväisyys perehdyttämiseen ennustaa voimakkaasti sitoutuneisuutta työpaikkaan, on yhteydessä pystyvyyden tunteisiin työssä ja jopa työssä jaksamiseen.

Vanhojen konkareiden voi olla vaikea asettua uuden työntekijän saappaisiin ja muistaa oma ensimmäinen työpäivänsä. Se on kuitenkin tarpeen, sillä ensimmäisen työpäivän voi kokea vain kerran. Siitä jää varma muistijälki loppuelämäksi. On siis kunnia-asia olla tukena uudelle työntekijälle ja auttaa häntä ymmärtämään, miksi asiat tehdään meillä niin kuin ne tehdään.

Hyvä työkokemus kantaa läpi elämän

Olemme Suomen suurin kesätyökokemusten tarjoaja. Tässä kohdassa äänessäni on hieman ylpeyttä. Työelämän aloitus on nuorelle tärkeä nivelvaihe, jonka onnistumisella on vaikutusta myös myöhempään elämään. On hyvin arvokas ja vastuullinen tehtävä olla tukemassa tuota tärkeää vaihetta. Toivoisin, että me kaikki valjastamme itsemme esimiehinä, työkavereina, vanhempina ja asiakkaina katsomaan uusia tulokkaitamme kannustavasti: "Totta kai, sä pärjäät"

Tervetuloa kesätöihin S-ryhmään! 

Työhyvinvointijohtaja

Sanna-Mari Myllynen

Työhyvinvointijohtaja

Sanna-Mari Myllynen on loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja ihmisen motivoitumisesta. Hän toimii työhyvinvointijohtajana S-ryhmässä ja pohtii päivittäin, kuinka selvitä oman työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta omassa arjessaan.

SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.