Mielipiteet

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeustoimia

13.4.2022

Sampo Päällysaho

Sampo Päällysaho

Olen tehnyt töitä elintarvikemarkkinoiden lainalaisuuksien kanssa yli kolmekymmentä vuotta aina lukiovuosista alkaen. Paljon erilaisia tilanteita on tullut eteen. On nähty dramaattisiakin muutoksia tuotanto-olosuhteissa, raaka-aineiden saatavuudessa ja hinnoittelussa. Silti nyt käsillä oleva tilanne hakee vertaistaan. Juuri nyt ympärillämme muuttuu samaan aikaan moni asia, joista jokainen lopulta vaikuttaa kuluttajan ostoskoriin, joko suoraan tai välillisesti. Tässä blogissani avaan näkymiä suomalaisen tuotannon osalta.

Alkuun tuntemuksia jo viime kesästä. Tuotanto-olosuhteet olivat vaikeat, ja saatu sato oli usealla alkutuottajalle huonoin vuosikausiin. Tästä johtuen erityisesti rehun omavaraisuus on ollut jo valmiiksi huono. Jo valmiiksi kallis ostorehu kallistui edelleen sodan myötä. Myös lannoitteiden hintataso on pompannut ennennäkemättömiin korkeuksiin.

Tämä kehityskulku on tuonut haasteita etenkin kotieläintuotantoon keskittyville tiloille. Yksi iso haaste muuttuviin kustannuksiin reagoinnissa on tiedon viive - ruokaketjumme alkupäätä ei ole vielä optimoitu toimimaan ennakoivasti. Siksi moni tila on kohdannut kustannuspiikit ilman minkäänlaista puskuria.

Avasimme ylimääräiset hintaneuvottelut

Me neuvottelemme normaalisti teollisuuden kanssa valikoimajaksoittain, eikä hintakeskusteluita niiden ulkopuolella käydä. Nyt oli selvää, ettei tämä riitä. Avasimme neuvottelut kesken jaksojen niiden tavarantoimittajien kanssa, joihin sodasta johtuvat akuutit hintapaineet suoraan nyt kohdistuivat. Suurimman osan neuvotteluista avasimme me.

Tuotteista ja hinnoista on keskusteltu viime viikot esimerkiksi lihateollisuuden, kalankasvattajien, meijereiden sekä kananmunapakkaamoiden kanssa. Myös mylläreiden ja leipomoiden kanssa on käyty neuvotteluja viljan ja maakaasun yllättävistä hintapiikeistä johtuen.

Alusta asti on tullut selväksi, että kustannuspaineet ovat niin suuria, että hintamuutosten pitää välittyä tuottajille mahdollisimman nopeasti. Keskusteluja on käyty hyvässä yhteistyön hengessä – tilannekuva on ollut jaettu, ja keskustelua on käyty avoimessa hengessä myös elintarvikemarkkinavaltuutetun kanssa. Ne korotukset, joita elintarviketeollisuuteen ja edelleen alkutuotantoon näiden neuvotteluiden tuloksena välittyy, ovat tasoltaan useita satoja miljoonia euroja vuositasolla. Ja nyt puhumme vasta tähän mennessä käydyistä neuvotteluista.

Se, että korotuksilla on merkitystä edellyttää, että lisäraha valuu mahdollisimman täysimääräisesti nimenomaan tuottajan saamiin raaka-ainehintoihin. Vielä vaikuttavampaa olisi, jos sopimusten avaaminen koskisi kauppojen lisäksi myös julkisia hankintoja, joihin vastaavat kustannuspaineet kohdentuvat.

Ruoan hinnalla on suuri vaikutus suomalaisten arkeen

Mutta miten tämä kaikki näkyy sitten kuluttajan kukkarossa? On selvää, että ruoan hinnan koko kevään jatkunut nousu ei ole taittumassa. Koska ruoka ei ole ainoa asia, joka tällä hetkellä kallistuu, on tilanne etenkin pienituloisille hankala. Kun rahaa kuluu yhä enemmän pakollisiin menoihin, kuten asumiskuluihin ja liikkumiseen, kutistuu ruokaan käytettävä budjetti vääjäämättä.

Osuuskauppana tehtävämme on olla ensi sijassa kuluttajan asialla. Julkisuudessa meitä haastetaan kutistamaan katteitamme tuottajan eduksi. Osuuskauppojemme ruokakaupan katteet ovat tällä hetkellä keskimäärin 1-4 prosenttia. Tästä tasosta tinkiminen on vaikeaa. Pientä katetta tarvitaan, jotta pystymme pitämään kauppaverkostomme kunnossa ja kehittämään palveluita maakunnissa edelleen. Meiltä edellytetäänkin nyt oman toimintamme osalta erityistä tehokkuutta, jotta pystymme nousevien kustannusten aikana pitämään kiinni lupauksestamme – edullisesta ruokakorista.

Sampo Päällysaho

Päivittäistavarakaupan johtaja

S-ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.