Edelläkävijäyritykset nostavat nyt reippaasti rimaa vastuullisuustyössään. Oman toiminnan parantamisen lisäksi fokus on erityisesti tuotteiden arvoketjuissa – siis siinä, minkälaisia vaikutuksia tuotannolla on ympäristöön, ilmastoon ja ihmisoikeuksiin. EU-lainsäädännön pitäisi kirittää kaikkia yrityksiä tässä työssä.

Ihmisoikeuksien saralla yritysten vastuullisuustyötä on ohjannut YK:n yli kymmenen vuotta sitten julkaisemat yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet (UNGP). Ne antavat viitekehyksen sille, miten yritysten on huomioitava toimintansa ihmisoikeusvaikutukset ja miten niiden pitää pyrkiä ehkäisemään ja korjaamaan haitallisia vaikutuksiaan.

YK:n vapaaehtoisuuteen perustuvien periaatteiden mukaan yritysten on toiminnassaan noudatettava aina huolellisuusvelvoitetta, riippumatta yrityksen koosta tai toimialasta. Ajatuksena on, että vaikutusmahdollisuudet ovat todelliset, kun jokainen ketjun toimija kantaa vastuunsa ja ymmärtää roolinsa työ- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

EU haluaa nyt mennä askeleen pidemmälle. EU:n komissio julkaisi helmikuussa lainsäädäntöesityksen, joka velvoittaisi yrityksiä noudattamaan huolellisuusvelvoitetta niin ympäristön kuin ihmisoikeuksien suhteen. YK:n periaatteiden mukainen velvollisuus arvioida ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksia sekä pyrkiä ehkäisemään niitä tulisi lain myötä pakolliseksi. Sen myötä yrityksillä pitää siis olla käytössään riittävät toimintapolitiikat ja huolellisuusvelvoitteen tulee olla osa prosesseja. Huolellisuusvelvoite koskisi myös yrityksen toimitusketjuja.

Mutta mitä uutta lainsäädäntö sitten lopulta tuo? Parhaimmillaan huolellisuusvelvoitteen sisältävä lainsäädäntö voi luoda globaaliin kauppaan pitkään kaivattuja pelisääntöjä ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamiseksi. Kaikkia toimijoita koskeva lainsäädäntö takaa, että myös pitkissä ketjuissa kaikkien on sitouduttava huolellisuusvelvoitteen noudattamiseen.

Ongelmana on kuitenkin se, ettei EU-komission ehdotuksen rajaus vain tietyn kokoisiin yrityksiin ole perusteltua eikä tue YK:n periaatteiden henkeä. Ihmisoikeusvaikutusten arviointia ja toteutumisen seurantaa ei voi tehdä toisen puolesta edes lyhyissä arvoketjuissa, saati pitkissä.

Komissio on esityksessään myös rajannut huolellisuusvelvoitteen noudattamisen vain pidempiin ja pysyviin toimittajasuhteisiin. Vastuullisuuden kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä toimintaa ja mikäli esimerkiksi pistemäiset ostot rajautuvat huolellisuusvelvoitteen ulkopuolelle, voi tämä pahimmillaan johtaa juuri päinvastaiseen suuntaan. Huolellisuusvelvoitteen noudattaminen lähtee aina riskien arvioinnista – siksi ennakkorajauksia ei tulisi tehdä, jos ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksia halutaan arvioida tehokkaasti.

Suuri osa yrityksistä haluaa tehdä töitä sen eteen, että ympäristöasiat ja ihmisoikeudet toteutuisivat entistä paremmin toimitusketjuissa. EU-lainsäädännöllä on mahdollista kirittää tätä kehitystä. Yrityksille on kuitenkin hyvin tärkeää, että lainsäädäntö on selkeää ja että yritykset tietävät siinä asetetut odotukset. Ihmisoikeus- ja ympäristöasioista huolehtiminen tulee siksi olla jokaisen yrityksen velvollisuus: vain niin koko ketju saadaan tekemään töitä näiden tavoitteiden puolesta.