Mielipiteet

Apteekkijarrutus täyttää 33 vuotta – olisiko uudistuksen aika?

25.4.2023

Pääjohtaja

Hannu Krook

S-ryhmän pääjohtaja Hannu Krook. Kuvattu Helsingin Ässäkeskuksessa.

”STM on huolestunut varsinkin apteekkien hintakilpailun vähäisyydestä.” Näin lukee HS:n uutisessa kesäkuulta 1990. Tuolloin perustettiin toimikunta selvittämään lääkekaupan tehokkuutta. Tämä tarina jäi kesken, koska pian Suomeen iski ruma lama ja Ylen uutislähetyksissä jännitettiin, milloin markka kelluu.

Mutta 33 vuotta myöhemmin tämä tarina on edelleen kesken. Siinä välissä Suomesta on tullut EU:n ja Naton jäsen. Markat ovat vaihtuneet euroiksi ja kaupat saavat olla auki sunnuntaisin. Työpaikoilla ei enää tupakoida. Suomeen ehti nousta teknologiateollisuuden jättiläinen, joka hukkasi globaalin markkinajohtajuutensa matkapuhelimissa mutta löysi itsensä uudelleen verkkoteknologian keihäänkärkenä. Apteekkimonopoli on ja pysyy.

Yhteiskunta ei ole enää sama kuin 30 vuotta sitten. Väestömme ikääntyy ja palveluiden turvaaminen kasvukeskusten ulkopuolella on kysymysmerkki. Tässä välissähän on myös tullut uusi ilmiö nimeltään internet, mutta kuinka moni suomalainen on käyttänyt nettiapteekkia? Ruotsissa 30 prosenttia lääkkeistä myydään verkkoapteekin kautta, mutta Suomessa osuus on pari vaivaista prosenttia. Syy on selvä: apteekkimarkkinamme ja sen sääntely on ajastaan jäljessä.

S-ryhmällä on maailmanluokan tietojärjestelmät sekä logistinen osaaminen. Kuljetamme lämpösäädellysti tavaraa kaikkialle Suomeen kuutena päivänä viikossa. Apteekkimonopolin ja proviisoriomistuksen purkaminen avaisi mahdollisuuden hyödyntää näitä vahvuuksiamme elintärkeiden palveluiden turvaamiseksi koko maassa ilman, että kaikki kulut sälytetään veronmaksajien maksettaviksi. Tämä ei tarkoita, että apteekit otetaan pois apteekkareilta. Tämä tarkoittaa, että alalle tulee terve kilpailu ja markkina toimii.

Turvallinen lääkehoito on kaiken ytimessä. Sääntelyä voidaan purkaa turvallisuudesta tinkimättä. Jos meillä olisi S-apteekki, sielläkin asiakkaita palvelisivat proviisorit ja farmaseutit. Fimea myöntäisi lääkkeiden myyntiluvat kuten tälläkin hetkellä. Apteekkimarkkina voitaisiin kuitenkin järjestää nykyistä pienemmillä kustannuksilla.

Ja paljonko tässä olisi mahdollista säästää? Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toteutetussa simulaatiossa Suomen lääketaksamallia verrattiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan: lääkekorvaus- ja omavastuumenoissa on mahdollista säästää jopa 300 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon muun muassa kilpailun kautta saatavat lisähyödyt, ketjutoiminnan mahdollistama tehokkuus ja kilpailtujen lääkkeiden hintatason laskeminen, voi hyötypotentiaali yhteiskunnalle ja kuluttajille olla hyvinkin puoli miljardia euroa. Ja tämä voidaan saavuttaa yhden hallituskauden aikana.

Pääjohtaja

Hannu Krook

Pääjohtaja

SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.