On enemmän kuin todennäköistä, että sinunkin kotoasi löytyy jo palvelunsa palvellut, todennäköisesti akullinen laite – tai useampi. Puhelin, kannettava tietokone, padi… Tunnustan, niin myös minulta. Itse asiassa meidän kaltaisiamme taitaa olla aika monta, sillä suurin osa EU-alueelle ostettujen kannettavien laitteiden sisältämistä akuista jää kierrättämättä. Akuilla on keskeinen rooli monissa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvissä toimissa, ja yhteiskunnat tarvitsevat jatkossa yhä enemmän ja enemmän akkuja esimerkiksi sähköautoihin. Akkujen kysynnän onkin arvioitu peräti 14-kertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. 

Tiedän laskemattakin, että kyseinen kehitys ei ole kestävää edes omien säilytysmahdollisuuksieni puitteissa: minulla ei ole tilaa 14-kertaiselle määrälle käyttämättömiä laitteita. Mutta alhainen akkujen kierrätysaste yhdistettynä kasvavaan tarpeeseen ei ole järin kestävää muutenkaan. Kotitalouksissa erityisesti litiumakut ja -paristot ovat myös todellinen tulipaloriski. Kolhut, putoamiset ja lämpötilanvaihtelut voivat vioittaa akkua ja saada sen kuumenemaan omia aikojaan. Lisäksi pitkään toimettomana lojuneen laitteen uudelleen lataus tai napojen toisiinsa osuminen saattaa aiheuttaa oikosulun ja tulipalon. Litiumakut ja -paristot on merkitty Li tai Litium-tekstillä, mutta muuten niitä voi olla vaikea erottaa muista akuista ja paristoista. Turvallisinta on teipata kaikkien akkujen ja paristojen navat heti, kun ne poistetaan käytöstä ja viedä asianmukaiseen kierrätyspisteeseen. Näin huolehdit paloturvallisuudesta kotonasi ja myös kierrätyksessä. Sekajätteeseen laitteita, akkuja tai paristoja ei saa laittaa. 

Säilömme kodeissa laitteiden mukana myös äärimmäisen arvokasta resurssivarantoa. Esimerkiksi älypuhelimet sisältävät lähes puolensataa erilaista raaka-ainetta, erityisesti harvinaisia maametalleja. Maametallien, kuten koboltin, louhintaan voi liittyä merkittäviä ja vaikeasti seurattavia ympäristö- ja ihmisoikeusongelmia. Metallien kasvavan tarpeen arvioidaan aiheuttavan metallipulaa jo lähitulevaisuudessa, ja se voi luoda pullonkaulaa ilmastotoimien tehokkuudelle. Vähintä mitä voimme tehdä on käyttää jo kiertoon tuodut materiaalit tehokkaasti ja välttää neitseellisten materiaalien tuotantoa aina, kun se on mahdollista. 

Kierrätyksestä laistamiseni on siis paitsi tilaongelma, myös ympäristön, ihmisoikeuksien ja paloturvallisuuden kannalta kestämätöntä. Tilastokeskuksen (2019) mukaan nurkissamme pyörii minimissään yli viiden miljoonan laitteen käyttämätön raaka-ainevaranto, mutta todennäköisesti luku on tätäkin suurempi.  

Mikä saa meidät hautomaan kodeissamme meille hyödytöntä ja pahimmillaan vaarallista materiaalia? Kuluista sen ei pitäisi olla kiinni; tuottajavastuu velvoittaa tuotteiden valmistajia ja maahantuojia järjestämään tuotteiden jätehuollon kustannuksellaan. Myyjän vastaanottovelvollisuus jätelain mukaan määrää myymälät ottamaan myyntipisteessään maksutta vastaan käytöstä poistettuja akkuja, paristoja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Kuluttajalle ei jää kierrätyksestä muuta maksettavaa kuin vaiva. Ja jos muistillisten laitteiden tietoturva huolettaa, niin turvallisen kierrätyksen voi varmistaa palauttamalla laitteet lukittuihin tai sinetöityihin data-SER laatikoihin. Jos sellaista ei ihan läheltä löydy, on vaihtoehtona myös SER-kierrätyksen, Kuusakosken ja Postin yhteistyössä toteuttama mainio palvelu SEIFFI, jolla datalaite kierrätetään kohtuullista korvausta vastaan. Kauppojen lisäksi monien kuntien jäteasemat vastaanottavat kierrätettävät SER-laitteet ja virtalähteet, lähimmän keräyspisteen voit tarkistaa osoitteesta kierrätys.info. 

Akkujen, pienparistojen ja sähkölaitteiden kierrätys on siis tehty todella helpoksi. Ohjeita noudattamalla varmistaa, että laitteet ja niistä kierrätyksessä syntyvät jätteet päätyvät oikeaan paikkaan ja ympäristön kannalta parhaaseen mahdolliseen jatkokäsittelyyn.   

Mutta mikä olikaan vastaus tämän tekstin otsikon kysymykseen? Ehkä yhtäältä saamattomuus kuin jonkinlainen nostalgiantunne vanhoja laitteitani kohtaan. Ottamalla huomioon kaikki kierrättämisen hyvät puolet, saamattomuuden kyllä selättää ja nostalgiantunteen voi vaihtaa tietoon siitä, että kerran palvelleet materiaalit pääsevät taas hyötykäyttöön.