Hyvän mielen lähettiläs

Hyvän mielen lähettiläs

Joensuussa Rantakadun S-marketissa myyjänä työskentelevä Kini Le tunnetaan hymyilevästä, huipputason asiakaspalvelusta. Nyt hän jakaa hyvää mieltä yhä laajemmalle yleisölle somen kautta sekä työssään että vapaa-ajallaan.

Vuoden 1988 lopulla Kini Len vanhemmat olivat uuden edessä. Molemmilla oli takana rankka taival kotoa Vietnamista venepakolaisina Thaimaan pakolaisleirille, jossa he olivat tutustuneet.

Monien vaiheiden jälkeen he päätyivät lopulta Suomeen ja Joensuuhun. Mukanaan heillä oli kahdeksankuinen esikoispoika, Kinin vanhin veli, ei juuri muuta. Nuori perhe oli Joensuun ensimmäisiä kiintiöpakolaisia, joten huomio oli taattu – myös tuon ajan skinijengeiltä. Mutta elämä jatkui ja perhe kasvoi. Vuonna 1991 syntyi Cuong ”Kini” Le.

Erilainen lapsi

Miulle on aina sanottu, että monikulttuurisuus on rikkautta. Nykyään alan jo uskoa siihen, mutta on ollut aikoja, jolloin häpesin taustaani. Vaikka mie oon syntynyt Suomessa, niin vietnamilaisjuuret ovat aina erottaneet miut muista.

Koulussa olin luokan ainoa ulkomaalaistaustainen. Miulla oli kavereita, mutta oli ilkkujiakin. Pahin tapaus oli, kun naapuri uhkasi ottaa haulikon esiin miut nähdessään. Silloin juoksin ja lujaa. On vieläkin vaikea käsittää, miten paljon ennakkoluuloja erilaisuus aiheuttaa.

Mikä mie oon?

Asenneilmapiiri on onneksi kulkenut suvaitsevaisempaan suuntaan. Iän myötä itseluottamukseni on vahvistunut, mutta huomaan yhä pohtivani: mikä mie oikein oon, suomalainen vai vietnamilainen. Olen vähän kuin turisti molemmissa maissa.

Täällä miulle aletaan usein puhua englantia ja kysellään, mistä päin olen. Vietnamissa ihmetellään puhetyyliäni ja vaaleampaa ihoani.

Olen käynyt kolmesti Vietnamissa. On hienoa, että miulla on siellä sukulaisia ja voin jutella heidän kanssaan vietnamiksi. Mutta maahan liittyy myös paljon ukin ja isän kipeitä sotamuistoja, joista ei hirveästi puhuta.

Aito asiakaspalvelija

Työelämässä miut on otettu hyvin vastaan sellaisena kuin mie oon. S-ryhmässä ja PKO:lla olen viihtynyt jo kymmenen vuotta. Tuntuu, että sehän oli ihan äsken, kun tulin tänne työharjoitteluun, sitä kautta kesätöihin ja vakkariksi. Onneksi tulin ja hyvä, että uskalsin vaihtaa 19-vuotiaana kaistaa kokin töistä markettiin.

Tunsin vahvasti, että mie oon enemmän omillani kaupan asiakaspalvelijana kuin ravintolakeittiössä. Tykkään ruoanlaitosta, ja siksi kokkikouluun meninkin, mutta kaipasin ympärilleni ihmisiä, asiakkaita. Hymy on miun juttu, se tulee ihan luonnostaan, samoin halu palvella. Mie nautin, kun saan asiakkaan hyvälle tuulelle ja autettua häntä. Juttelen ja keskityn kohtaamisiin.

Vaihtelu virkistää

Enimmäkseen mie oon tehnyt töitä Joensuussa Rantakadun S-marketissa, paljolti Ruokatorilla. Siinä sivussa miusta on kehittynyt jokapaikan höylä. Se on ollut ihan oma toiveeni, sillä mie tykkään vaihtelusta ja on kiva osata vähän kaikkea. Menen sinne, minne tarvitaan: S-markettiin, Sokokselle – kaikki hommat luonnistuvat.

Vaihtelunhalusta hain myös PKO:n somejengiläiseksi 2017. Sometin omaksi ilokseni, joten miehän innostuin heti, kun tarjottiin tilaisuutta tehdä somepäivityksiä myös PKO:lle. Ajatuksena oli, että tehdään pienellä porukalla postauksia kulissien takaa aiheista, jotka kiinnostavat sekä asiakkaita että henkilöstöä. Pari tuntia viikossa ja matalalla kynnyksellä. Siitähän se sitten lähti.

Uudet kujeet

Kuvapostauksia, videoita ja sketsiviritelmiä, niistä miut tunnetaan somessa. Nähtävästi niistä on tykätty, sillä kysyntää on! Viime aikoina miulla on mennyt keskimäärin yksi työpäivä viikossa sometekemisiin.

Nyt vuoden alkaessa mie sain mahtavan tilaisuuden tehdä täyspäiväisesti somea sekä muita markkinointi- ja mainosjuttuja, kun tuuraan puolen vuoden ajan opintovapaalle jäänyttä somesisältöjen tuottajaamme Toni Simosta. Tämä on ässäläisyyden parhaita puolia: on mahdollista kehittää itseään ja kokeilla uusia työkuvioita.

Itseoppinut someguru

Työn ohessa innostuin tekemään ”ihan ommaa sommee”, etenkin TikTokia. Huomaan työstäväni ideoita jatkuvasti, kavereiden seurassa tai lenkillä. Haastavinta ja kiehtovinta tässä on juuri se, ettei voi toistaa itseään, vaan on kehitettävä aina jotain uutta ja erotuttava joukosta.

Itse olen opetellut kaikki some- ja videokikat netistä. Kun on aitoa kiinnostusta, niin sitä jaksaa kummasti väkertää videoiden parissa vaikka koko päivän. Harrastus alkaa käydä jo kakkostyöstä. Välillä on vähän raskastakin, kun on koko ajan esillä ja laittaa persoonansa likoon. Niinä hetkinä auttaa, kun lukee kivoja kommentteja ja kehuja. Miulle on ihan ok, että miusta on tullut jonkin sortin ”somejulkkis”.

Monta syytä hymyyn

Kaikki aina kyssyy, että Kini, mitä sie aiot isona. Aiemmin en ole oikein osannut vastata siihen, mutta nyt mie ossaan. Kyllä mie haluaisin somettaa vielä enemmän. Olisi kiva opiskella vaikka medianomiksi ja tehdä somea joskus ihan täyspainoisesti.

Mie nautin, kun voin myyjänä tehdä sisältöjä sellaisista asioista, joihin sekä asiakkaat että asiakaspalvelijat voivat samaistua. Parhaimmillaan videot saavat ehkä miettimään omaa käyttäytymistä, ei ryppyotsaisesti, vaan hauskalla twistillä ketään loukkaamatta. Tavoitteeni on, että saisin ihmiset hyvälle mielelle ja nauramaan vähän itselleenkin.

Kuvat: Nina Kaverinen

Kini Le sometöissä

Töissä

  • Olen Kini Le, 30-vuotias myyjä ja somesisällöntuottaja Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta.
  • Valmistuin ravintolakokiksi 2010 ja työskentelin hetken kokkina.
  • Aloitin työharjoittelun S-market Rantakadulla 2011. Sain kesätyöpaikan ja vähän myöhemmin aloitin vakkarina.
  • Suoritin Jollas Instituutissa myynnin ammattitutkinnon 2016.
  • Minut on palkitti vuoden 2019 Ilmaveivaajana, eli parhaana asiakaspalvelijana sekä kolmesti huippupalvelun Ilmaveivi-diplomilla.
Kini Le vapaalla

Vapaalla

  • Asun tällä hetkellä yksin yksiössä Joensuussa. Perheeseeni kuuluvat vanhempani sekä kaksi isoveljeä: toinen veljeni on töissä Joensuun Sokoksella, vanhin veljeni asuu Jyväskylässä. Muu suku on Vietnamissa, Taiwanissa ja USA:ssa.
  • Vietän paljon aikaani ystävieni ja perheeni kanssa. Käyn usein moikkaamassa vanhempia.
  • Somettaminen on ykkösjuttuni. Minua voi seurata TikTokissa ja Instagramissa.
  • Mottoni on: ”On mukavaa olla tärkeä, mutta on tärkeämpää olla mukava.”
Haluatko meille töihin?

Ura #ässäduunissa?

Selaa avoimia työpaikkojamme, täytä hakemus ja liity mukaan 40 000 ässäläisen yhteisöön.

Kaikki avoimet työpaikkamme

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.