– Meillä tilanne on parempi kuin moneen vuoteen. Sokos on muutaman vuoden aikana noussut vaikeuksista ja kehittynyt huimasti. Olemme kaivaneet esiin vahvuutemme eli muodin, kauneuden ja hyvän palvelun, ja keskittyneet erityisesti niihin, S-ryhmän tavaratalokaupan vetäjä Mika Laakso kertoo.
Vauhti kiihtyy, kun Sokos-ketjun 20:s tavaratalo avataan Lohjan keskustan uuteen Kauppakeskus Loheen torstaina 5.9.
Myös S-ryhmän tavaratalokaupan toinen menestystarina, kosmetiikkaan erikoistunut Emotion-ketju vahvistaa edelleen asemaansa oman lajinsa ykkösenä – vuoden loppuun mennessä myymälöitä on jo 38 ja lähivuosina tavoite on nostaa luku 50 myymälään.
Ihmisen kokoisia tavarataloja
Sokos-tavaratalojen ja Emotion-myymälöiden rooli suomalaisissa maakuntakeskuksissa on merkittävä. Paikkakuntien erilaiset tarpeet huomioidaan esimerkiksi myymäläsuunnittelussa.
– Sokoksista tehdään kullekin paikkakunnalle juuri sinne sopivan kokoinen myymälä. Näin on tehty myös Lohjalla. Ihmiset kaipaavat oman kokoisiaan, helposti lähestyttäviä ja saavutettavia myymälöitä. Keskeistä on myös ammattitaitoinen palvelu, Laakso kertoo.
Kotimaiset tavaratalokaupat käyvät kovaa kilpailua ulkomaisten verkkokauppojen puristuksessa. Niiden suosio lisää painetta parantaa Sokoksen omaa verkkokauppaa. Laakso ei ole kilpailutilanteesta huolissaan, sillä siihen on varauduttu.
– Suomalaiset kuluttajat arvostavat perinteisiä ja kotimaisia ketjuja, kunhan valikoima on osuva ja asiakaspalvelu on kunnossa. Kivijalkamyymälöiden lisäksi satsaamme omaan verkkokauppaamme voimakkaasti lähivuosina muun muassa laajentamalla valikoimaa ja helpottamalla käyttäjäkokemusta.
Lisätietoja medialle:
Mika Laakso
Ketjujohtaja
Sokos, Emotion
SOK Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjuohjaus
p. 010 768 1020, mika.laakso@sok.fi