sokos - kampanja vain verkkokaupassa

Sokos ja Emotion järjestävät 3+1-päivät vain verkkokaupassa

Sokos-tavarataloketju sekä kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike Emotion järjestävät suositun 3+1-päivää-kampanjan tällä viikolla vain verkkokaupassaan. Tapahtumat tavarataloissa ja myymälöissä siirretään myöhempään ajankohtaan. Näin halutaan omalta osalta ehkäistä COVID-19-koronaviruksen leviämistä.

16.3.2020

COVID-19-tartuntataudin leviämistä pyritään hillitsemään välttämällä lähikontakteja. Suomessa hallitus on ohjeistanut yli 500 hengen yleisötapahtumien perumiseen tai siirtämiseen. Myös muiden tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä suositellaan harkitsemaan.

- Haluamme omalta osaltamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Suurten ihmisjoukkojen välttämisellä voi tähän tilanteeseen nyt vaikuttaa. Asiakkaiden ja henkilökunnan terveys on tärkeintä, sanoo SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjujohtaja Mika Laakso.

Tällä viikolla Sokos-tavarataloissa ja Emotion-myymälöissä ei järjestetä muodin, kauneuden ja hyvinvoinnin 3+1-päivää-kampanjaa, vaan se viedään täysin sokos.fi-verkkokauppaan. Verkkokaupassa tuotteiden ja etujen määrää on kasvatettu ja verkkokaupan valmiutta on nostettu. Tavarataloissa ja myymälöissä tapahtuma järjestetään myöhemmin.

Sokos-tavaratalot ja Emotion-myymälät palvelevat normaalisti tietyin rajoituksin. Tällä hetkellä henkilökunta ei tee asiakkaille pikameikkejä, kestovärjäyksiä tai pikahoitoja eikä kokeile kosmetiikkatuotteita suoraan iholle. Pukeutumisen henkilökunta palvelee tuttuun tapaan tuotteiden esittelemisessä, mutta asiakkaita ei nyt avusteta sovituskopeissa pukeutumisessa. Pukeutumisneuvonnan palvelua ei toistaiseksi tehdä.

Tavarataloissa ja myymälöissä pidetään tehostetusti huolta siivouksesta ja hygieniasta. Jokainen asiakas voi alentaa omaa tartuntariskiään pitämällä huolta omasta käsihygieniastaan. Yhteydenotot: S-ryhmän mediapalvelu: viestinta(at)sok.fi

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.