Kansainvälistä Onnellisuuden päivää juhlistettiin maanantaina 20.3. Tänä vuonna päivän kunniaksi Sokos Hotellit järjestivät yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa viisi päivää kestävän hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana kaikkiin ketjun hotelleihin tehdyistä huonevarauksista ohjattiin 1 euro varausta kohden tukemaan kotimaassa asuvia vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja lapsiperheitä kohti onnellisempaa tulevaisuutta. Kampanjasta kerrottiin niin Sokos Hotellien kuin Pelastakaa lapset ry:n sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla.
– Pelastakaa Lapset ry tekee tärkeää työtä onnellisemman tulevaisuuden rakentamiseksi ja omalta osaltamme haluamme auttaa siinä tehtävässä. Saimme onnellisuuden päivien aikana kasaan 19 453 €, jonka ilolla lahjoitamme apua tarvitseville lapsiperheille, toteaa Matkailukaupan konsepti- ja kehitysjohtaja Jaana Matikainen.
YK:n lanseeraamaa kansainvälistä Onnellisuuden päivää on vietetty vuodesta 2013 lähtien ja Sokos Hotelleissakin jo vuodesta 2018 erilaisin tempauksin. Päivän perimmäisenä tarkoituksena on nostaa tietoisuuteen onnellisuuden merkitystä suoritus- ja tavoitekeskeisessä nyky-yhteiskunnassa.
– Onnellistaminen ja vastuullisuus ovat olleet Sokos Hotellien kulmakiviä jo vuosia. Me Sokos Hotelleissa uskomme onnellisempaan huomiseen ja onnellistamisen voimaan - siihen että kanssaihmisten ilahduttaminen saa hyvän kiertämään. Siksi vieraidemme ilahduttamisen lisäksi etsimme jatkuvasti keinoja laajentaa onnellistamisen vaikutuskehää, Matikainen jatkaa.
– Lämmin kiitos Sokos Hotels sekä jokainen varauksen tehnyt asiakas hienosta lahjoituspotista! Yhdessä saimme kampanjan avulla nostettua esiin onnellisuuden merkitystä ja lahjoituksen avulla voimme jakaa sitä eteenpäin tukea tarvitseville kotimaan vähävaraisille ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja lapsiperheille esimerkiksi jakamalla harrastus- sekä oppimateriaalitukea, ruokalahjakortteja tai kouluttamalla tukiperheitä ja -henkilöitä, kiittää yritysyhteistyön tiiminvetäjä Johanna Mäkelä Pelastakaa Lapset ry:ltä.