Sipuliviikolla syödään blinejä - S-ryhmä
Kuvateksti

Sipuliviikolla syödään blinejä

Venäläisperäiset lettuset ovat sipuliviikon ruokalistalla.

22.1.2013

Rapsakat ja hiivalla kohotetut venäläisperäiset lettuset eli blinit ovat kuin muhkeita lättyjä. Voi antaa niiden kuorelle makua ja tekee ne rapeiksi.

Blinit valmistetaan yleensä tattarijauhoista. Sen vuoksi ne sopivat myös gluteenittomaan ruokavalioon. Blini sopii sipuliviikon ruokalistalle, sillä blinit eivät ole mitään ilman täytteitä: smetanaa, sipulia ja mätiä. Myös graavilohi sopii täytteeksi.

Tee taikina edellisenä päivänä

Blinitaikina pitää tehdä paistamista edeltävänä päivänä. Taikina saa miedosti happaman makunsa, kun se saa rauhassa käydä huoneen lämmössä. Taikinaa voi säilyttää jääkaapissa montakin vuorokautta ennen paistamista.

Munanvalkuainen sekoitetaan taikinaan aina kuitenkin juuri ennen paistamista, sillä juuri se antaa letulle ilmavuuden. Voita ei kannata paistaessa säästellä. Hyvä niksi on paistaa blinit matalalla lämmöllä. Hiivataikinaleivonnainen saa näin aikaa kypsyä myös sisältä.

Kokeile blinireseptejä:


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.